Huonon tai jopa traumaattisen synnytyksen kokeneet synnyttäjät olisi mahdollista tunnistaa käymällä jo sairaalassa niin sanottu synnytyskeskustelu ja ottamalla synnytyksen sujuminen puheeksi myöhemmin myös neuvolassa.
Ulkomailla syntyneistä 8.- ja 9.-luokkalaisista joka kolmas kertoo kokeneensa fyysistä uhkaa vuoden aikana. Suomalaistaustaisten lasten kohdalla osuus on 16 prosenttia.
Kolme ihmistä menehtyi nokkakolarissa Pohjois-Savossa. Ajokeli oli onnettomuuden sattuessa erittäin haastava.
Susien, ilvesten ja ahmojen laiton tappaminen sai jatkua vuosia Lapinlahdella. Laajat selkoset ja sosiaalisen kontrollin puute mahdollistavat suurpetojen salametsästyksen Itä-Suomessa.
Alunperin oikeudenkäynnin oli määrä alkaa 4. maaliskuuta eli niin kutsutun ”supertiistain” aattona, jolloin 16 Yhdysvaltain osavaltiossa käydään esivaaleja.
Jäinen ja luminen talvi on tehnyt ”banaaneista” näkyvämmän osan raideliikennettä.
Chileen on julistettu kansallinen hätätila.
Vuonna 1963 Detroitissa perustettu MC5 toimi esikuvana The Clashille ja monille muille yhtyeille.
Useat ihmiset tekivät poliisille ilmoituksen kovasta pamauksesta hieman ennen puoltayötä.
Etelä-Carolinan esivaalien tulos on selvillä vasta sunnuntaina Suomen aikaa.
Oikeuden mukaan motiivina murhalle oli uhrin transidentiteetti.
Kotimaassa ennakkoäänestys jatkuu vielä tiistaihin asti.
Lumisateiden ennustetaan heikkenevän päivän aikana.
Klassisen musiikin maailmassa on ihailtu erikoislahjakkuuksia Mozartista lähtien. Lahjakkaasta lapsesta ei kuitenkaan useinkaan tule aikuista ammattimuusikkoa. Siksi lahjakkaat lapsiviulistit muuttavat perheineen Porvooseen. Mitä siellä tehdään oikein?
Hyvinvointialueet eivät saa kaikkia lääkärinpaikkojaan täytettyä. Yksityisten yritysten järjestämä työterveyshuolto taas onnistuu houkuttelemaan lääkäreitä itselleen.
Ville Kaunisto, 41, kansanedustaja
Kalaliemen keittäminen ei ole vaikeaa ja sillä voi maustaa erilaisia kotiruokia. Kokki Anna Monto-Vartiaisen liemi on pohjana herkulliselle sopalle.
Lokakuun 7. päivänä vuonna 2023 Be’erin kibbutsin keltainen portti Israelissa aukesi, ja sisään juoksi kaksi maastopukuista miestä. Siitä alkoi joukkomurha.
Jari Mönkkönen on entinen kilpavoimistelija, jonka koira Ronda pitää isännästään huolta.
Nasima Razmyar on itsevarma poliitikko, joka hermoilee keittiössä. Se johtuu siitä, että hän vasta opettelee kokkaamaan.
Pohjoismainen minimalismijohtaja antaa alaisilleen äärimmäisesti vapautta. Metodin avulla voi rakentaa menestyvämpiä yrityksiä, uskovat filosofi Frank Martela ja Futuricen perustaja Tuomas Syrjänen.
Presidentinvaaleissa sadan vuoden aikana on ollut monta hyvää häviäjää.
Heini Syyrilä on edelleen valmis, jos Suomi tarvitsee häntä.