Suomeen tulisi luoda vapaaehtoinen ja sukupuolesta riippumaton asepalvelus.
Helsingin kaupungilla on vaikeuksia saada lähettämiään sähköposteja perille vastaanottajille.
Tapauksia havaittiin Britanniassa. Suomessakin käytössä ollut kasvuhormonihoito lakkautettiin jo vuosia sitten.
Ennätysmäärä suomalaistahoja joutui perjantaina hakkeri-iskujen kohteeksi.
Vantaan SM-kisoissa hiihdetään lauantaina 20 kilometrin kilpailut.
Kanadan raiskauskohu sai jälleen uuden käänteen.
Jyrki Erran uutuus nojaa vahvasti Vuoden johtolanka -palkinnon voittaneen Lyijynvalkoinen -jännärin tarinaan ja hahmoihin.
Pakahduttava rakkaudenjulistus saattaa nostaa Harry Salmenniemen suuren yleisön kirjailijaksi.
Linja-autonkuljettaja rakensi lumivessan herättääkseen päättäjät huomaamaan kuljettajien vessaongelman Oulussa. Kaupungin joukkoliikennepäällikkö lupaa lisää vessoja Oulun linja-autoreittien varrelle.
Tässä jutussa hittien sanoittaja Saara Törmä kertoo, millainen hän on, ja lisäksi hän esittää valokuvissa neljää tunnettua lauluaan.
Presidenttiehdokkaat ovat jopa liian hyviä esiintyjiä, kirjoittaa Marko Junkkari kolumnissaan.
Suositun sarjan kolmannen tuotantokauden kuvausten on määrä alkaa tässä kuussa Thaimaassa.
Viljami Sinisalo on asunut 16-vuotiaasta asti Brittein saarilla. Hän puhuu vahvalla Keski-Englannin aksentilla. Myös joukkuekaveri Ilmari Niskanen syttyy brittifutiksesta. Kumpikin viihtyy Exeterissä Lounais-Englannissa – ja heistä myös pidetään niin että varsinkin Sinisalo nauttii jo kulttimainetta jalkapallokannattajien keskuudessa.
Miten jäätyneen kompostin kanssa kannattaa toimia? Pitääkö kompostorista tyhjentää maatunutta ainesta myös talvella? Tee se näin -juttusarjassa HS etsii vastauksia lukijoiden kysymyksiin. Jutun lopussa voit ehdottaa omaa kysymystä.
Vauvakaappauksesta syytetty nainen jätti läheisilleen jäähyväiskirjeitä ja osti vasaran sekä vauvanvaatteita ennen epäiltyä tekoa. Uhri kuvaili tapahtumia poliisille pahaksi uneksi.
Pääministeri Petteri Orpo (kok) kommentoi aihetta Ylen Ykkösaamussa.
Olympiakiekon huuma kasvoi nopeasti tuoreen ilouutisen jälkeen.
Poliisi tiedotti lauantaiaamuna veitsellä tehdystä hyökkäyksestä pariisilaisella rautatieasemalla.
Harri Kirvesniemi oppi mullistavan menetelmän italialaisilta huoltomiehiltä 90-luvun lopulla.
Kokki Jouni Toivasen pannukakku maustetaan paahdetulla voilla.
Talvinen Helsinki näkyy tänä keväänä miljoonien kiinalaisten tv-ruuduilla. Produktio toi Suomeen kiinalaisia supertähtiä, joiden perässä tulivat jopa täkäläiset paparazzit.
HS:n 5x5-miniristikko ilmestyy päivittäin vaihtuvalla aiheella. Kokeile saatko kaikki sanat omille paikoilleen.
HS:n podcast pureutuu lähestyvien presidentinvaalien tärkeimpiin puheenaiheisiin joka viikko.
Suomalaistähti on iloinen.