Pääministeri Petteri Orpon (kok) mukaan ulkopuolista apua ei tarvita.
Lähteiden mukaan Piñera lensi itse helikopteria, jonka kolme matkustajaa selvisivät onnettomuudesta hengissä.
Alexander Stubb (kok) muistutti olleensa Pride-kulkueen suojelijana
Timo Furuholm ei innostunut Teemu Selänteen kommentista, joka aiheutti kuohuntaa sosiaalisessa mediassa. Selänne kommentoi presidenttiehdokas Pekka Haaviston parisuhdetta.
Tucker Carlson kertoo olevansa tällä hetkellä Moskovassa, ja haastattelun tapahtuvan ”pian”.
Harjoitus näkyy ja kuuluu erityisesti Enontekiön alueella maaliskuun kahden ensimmäisen viikon aikana.
Valtaosa uhreista on löytynyt Viña del Marin rannikkokaupungista.
Iittala on luopunut Timo Sarpanevan vuonna 1956 suunnittelemasta punaisesta logosta.
Pirkanmaan käräjäoikeudessa kuultiin Manse PP Edustus ry:n avainhenkilöitä tiistaina seuran ja sen entisen pelinjohtajan Toni Kohosen välisessä riita-asiassa. Seuran entisen puheenjohtajan Matti Helimon roolia Mansessa selvennettiin.
Yhdysvaltain ulkoministerin mukaan on elintärkeää, että tulitaukoneuvotteluissa edetään.
Eduskunnassa nähtiin tiistaina poikkeuksellinen tilanne, kun puhemiehen vaalissa Jussi Halla-aho (ps) sai vain 91 ääntä. Halla-aho vihjasi, että hänen eduskunnassa kohtaamallaan vastustuksella voi olla vaikutusta siihen, miten perussuomalaisten kannattajat äänestävät presidentinvaaleissa.
Komissio esittää EU:lle 90 prosentin päästövähennystavoitetta vuodelle 2040. Ilmastoministeri Kai Mykkäsen mukaan jäsenmaiden pitää saada valita toimet tämän saavuttamiseksi.
Äänensä on nyt antanut toisella kierroksella yli 1,95 miljoonaa ihmistä. Naiset ovat käyneet miehiä enemmän äänestämässä ennakkoon.
Määttänen paransi omaa ennätystään selkeästi.
Ysärillä riesaksi asti lisääntynyt fasaani on kadonnut Helsingin pihoilta lähes kokonaan. Ilmiö on huomattu lintulaskennoissa.
Laulajaduon oli tarkoitus palata keikkalavoille kesällä, mutta tiistaina he kertoivat paluun lykkääntyvän lääkärin kehotuksesta Matti Ruohosen sairauden takia.
Venäläiset etenivät viikonvaihteessa kaupunkiin pohjoisesta. Pormestarin mukaan tilanne on ”kriittinen”.
Keith kuoli sairastettuaan vatsasyöpää. Uransa aikana hän myi kymmeniä miljoonia äänilevyjä ja sai valtion korkea-arvoisen kunniamerkin presidentti Donald Trumpilta.
Osa eläimistä on jouduttu lopettamaan väkivallan takia.
Tuoreet podcastit onnistuvat tieteen popularisoinnissa. Mukana on myös vaalikamppailuja ja mainioita kurkistuksia kuvataidenäyttelyjen avajaisiin.
Reetta Hurskeen kausi alkoi vaaralliselta näyttäneellä törmäyksellä aitaan.
Raitiovaunujen sähkönsyöttö katkesi ajolangan vaurioon.
Rakennusyhtiö Lehdolla on Helsingin seudulla lukuisia hankkeita suunnitteilla. Konkurssipesän hoitaja päättää, kuinka niille käy.
Modig sanoo haluavansa olla läsnä läheistensä arjessa.
Tommi Mäkinen yllättää uudella hankkeellaan. Elian Lehto ja Mäkinen kertovat yhteisestä projektista.