Pitkän johtajauran jälkeen Klaus Kuhanen sai vuosi sitten potkut. Monelle toimitusjohtajalle irtisanominen on häpeä, josta ei pysty puhumaan. Kuhanen puhuu, sillä hän haluaa purkaa potkustigman.
Haastattelu rikkoi työnantajan mielestä viranhaltijan velvollisuutta käyttäytyä asemansa ja tehtävänsä edellyttämällä tavalla.
Noin 1 000 yksityishenkilöä on hyväksynyt pesänhoitajan sovintoesityksen, jonka mukaan jokaiselle yksityishenkilölle maksettaisiin 2 500 euroa.
Määräaikaisten sähkösopimusten myymän sähkön hinta on puolittunut joulukuun lopusta.
Kansainvälinen nyrkkeilyliitto vaatii boikotin kohteeksi joutuneille MM-kisoille olympiakarsinnan arvoa.
Twitteriin alkoi ilmestyä useita samalla käännösvirheellä varustettuja Nato-vastaisia viestejä. Professori Aki-Mauri Huhtisen mukaan operaation toteuttajasta on mahdoton sanoa mitään varmaa.
Annamari Marttisen lapsettomuuden ympärille kiertyvä kolmiodraama viihdyttää, mutta ei kosketa.
Jos AKT saa niin sanotun yleisen linjan ylittävät palkankorotukset, voi ensimmäisen sopimuksen tekijää olla jatkossa vaikea löytää.
Henkilöauto suistui ulos tieltä sunnuntaina Kokemäellä. Kaksi autossa ollutta löytyi jumista kuljettajan jalkatilasta.
Tuula Haataisen mukaan hallituksen työnhaku-uudistusta ovat hidastaneet esimerkiksi uusien virkailijoiden kouluttaminen ja tietojärjestelmien vanhanaikaisuus, mutta suunta on oikea.
Vihreiden mielestä sote-palveluja ”pitää uskaltaa” ulkoistaa.
”Kerran elämässä” -meganäyttelyt ovat kuin Michelin-ravintolan buffet-pöytä – ähky seuraa varmasti.
Kuljetusalojen puheet Saksan palkankorotuksista tuskin ilostuttavat sopimuksensa jo tehneitä SAK:laisia liittoja, kirjoittaa HS:n politiikan toimittaja Robert Sundman analyysissaan.
Poliittinen siunaus pakotteille syntyi EU-maiden ulkoministerien kokouksessa Brysselissä.
Poikkeuksellisen korkea indeksikorotus houkutteli työntekijöitä jäämään eläkkeelle.