Napoli on vääjäämättömästi matkalla ensimmäiseen liigamestaruuteensa sitten Diego Maradonan pelaajapäivien.
Suomi tarvitsee sotilasliiton turvaa kipeämmin kuin Ruotsi. Naapurimaiden kohtalot ovat silti toisiinsa sidotut.
Samalla alueella tapahtui voimakas järistys kaksi viikkoa sitten.
Ainakin neljä urheilijaa aikoo tehdä oikaisupyynnön opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämistä apurahoista.
Vuohijoella on vielä luvassa Karvian Suomen mestaruuskisat tulevana viikonloppuna ja toiset kisat Saksan Karslruhessa maaliskuussa.
Helsingin Kaapelitehtaalla viikonloppuna järjestetyssä hakkeritapahtumassa räjähti kaksi oluttynnyriä. Räjähdys oli niin voimakas, että se rikkoi ikkunoita ja puhkaisi tärykalvon.
Useat lentoyhtiöt ovat käyttäneet velkasaneerausta taseen remontointiin. Toimitusjohtaja ei näe, että se olisi edessä Finnairilla.
Viikon kylmimmälle päivälle keskiviikolle ennustetaan erittäin huonoa energiasäätä.
Varasijalta Dohan kisaan päässeet Niklas-Salminen ja Ruusuvuori kukistivat ykkössijoitetun nelinpeliparin.
Puutarhakaupunginosia kuten Herttoniemeä ja Tapiolaa ei saa pilata tiivistämällä, Tapio Saarelainen sanoo.
Yleisopetuksessa olevien lasten vanhemmat kuvaavat painotettujen luokkien olevan ”rauhan tyyssijoja”, kun taas yleisopetuksessa monen luokan meno on jopa ”kaaosmaista”.
Foster oli kuollessaan 64-vuotias.
Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr) pitää Brysselissä tiedotustilaisuuden kello 18. HS näyttää sen suorana lähetyksenä.
Tukea saavat myös ne taloudet, joilla ei ole taloudellisia vaikeuksia.