Englanti ja Saksa saavat ennen jalkapallon EM-kisojen välieriä kaksi lepopäivää vastustajiaan enemmän.
Vaatekauppojen huonon kokovalikoiman vuoksi olen joutunut siirtymään lähes kokonaan ulkomaisten verkkokauppojen asiakkaaksi.
Eniten pikkutytön elämän iloa uhkaa väistämättömästi kuluva aika.
Kielelliseltä tasoltaan Granrothin teos on vaihteleva, mutta silti huikean kiinnostava.
Ilmastokriisi ja vedenkäytön lisääntyminen ovat edesauttaneet järven kuivumista. Vedenpinta on ollut tänä kesänä alimmillaan koko mittaushistorian aikana.
Suomalaiset nuoret saavat keskimäärin liikaa kofeiinia, mutta vain harva altistuu merkittäville haittavaikutuksille.
Kuusivuotias bullterrieri Tom esiintyy omistajansa Antonio Rodrigues Juniorin ottamissa valokuvissa erilaisina taidehistorian klassikkoteoksina. Antonio Rodrigues Jr, 48, ihastuttaa sosiaalisessa mediassa kuvillaan ja videoillaan kuusivuotiaasta bullterrieristään Tomista. Julkaisut eivät kuitenkaan ole ihan tavanomaisia kotialbumiotoksia, vaan Tom esiintyy niissä milloin Leonardo da Vincin Mona Lisana ja milloin Edvard Munchin Huutona. Alunperin Brasiliasta kotoisin oleva Antonio on ammatiltaan graafinen... Читать дальше...
Leandro Ramos ei selvinnyt miesten keihäskarsinnasta jatkoon omintakeisesta heittotyylistään huolimatta.
Birdlife Suomen mukaan lintu on kuin kutistettu ja lyhytkaulainen merimetso.
Suomessa vierailevan yhdysvaltalaisen Caroline Shaw’n säveltäjänura lähti nousuun Partita-teoksesta, jolla hän voitti musiikin Pulitzer-palkinnon 30-vuotiaana.