Taksiliikenteen tärkein tehtävä on kuljettaa asiakkaat luotettavasti perille. Neljän vuoden takainen taksiuudistus on päinvastoin tuonut tolpille kaaoksen, joka on edelleen omiaan nakertamaan asiakkaiden turvallisuudentunnetta.
Evakoitujen määrä ei ole toistaiseksi tiedossa.
Puukan runoissa sisäinen maisema kohtaa ulkoisen.
A.H. Tammsaaren päähenkilö Katkun Villu on poikkeusyksilö joka ei kukoista agraariyhteiskunnassa
Gothia Cup poisti tappelun aiheuttaneen joukkueen turnauksesta.
Sosiaali- ja terveysministeriön mukaan asian kanssa ei kannata kiirehtiä, vaan tilannetta tulee seurata.
Saksan hallituksen pelastama Uniper laskee tekevänsä kuuden miljardin tappiot syyskuun loppuun mennessä.
Elizabeth Strout ei petä lukijaansa: Voi William! on nautinnollinen sukellus hyväksyntään.
Kotona kuuluukin palella, pakinoi Lontoossa karaistunut HS:n Annamari Sipilä.
Michelle Obaman vuonna 2018 ilmestynyttä omaelämäkertaa on myyty yli 17 miljoonaa kappaletta.
Sunnuntain loppuottelussa vastaan asettuvat neljänneksi sijoitetut Intian Rohan Bopanna sekä Hollannin Matwe Middelkoop.