Espanjan kuningatar Letizia on kertonut aiemmin, ettei aio peitellä harmaita hiuksiaan.
Puumalan satamaan oli kokoontunut kolmisen tuhatta kiekkokultien juhlijaa.
Koirien jäätelöitä tarjoillaan nykyään useilla kioskeilla.
Yhdysvaltalainen sotalaiva USS Samuel B. Roberts upposi Filippiineillä Leytenlahden taistelussa lokakuussa 1944. Nyt se on löydetty.
Janne Kataja kertoo koronaoireistaan Instagramissa.
Pelko valesyytöksistä motivoi osaa toimimaan kyseenalaistettavalla tavalla.
Juhannuspäivänä Vantaan Kivistössä rötöstellyt kaksikko otettiin kiinni lähistöllä olevasta asunnosta, josta löytyi mahdollisesti muihin syytteisiin johtavaa esineistöä.
Leiriläisille oltiin luvattu ilmaista karkkia, jos pallo menee koriin. Tiistaina 21. kesäkuuta Floridalaisella koripalloleirillä koettiin riemun hetkiä. UFC-yliopiston kampuksen pääjohtaja Caleb Jones lupasi leiriläisille ilmaista karkkia, jos saisi pallon koriin kentän toiselta laidalta.
Onnettomuus tapahtui iltapäivällä hieman ennen puolta neljää juhannuspäivänä.
Jukka Kuoppamäki sävelsi Sinisen ja valkoisen 50 vuotta sitten juhannuksena.
Korkein oikeus rynni keskelle poliittista riitelyä kumoamalla aborttioikeuden. Se on huono uutinen Yhdysvalloille.
Norjan turvallisuuspoliisi pitää viimeöistä ammuskelua ääri-islamistisena. Tekijän laaja rikosrekisteri ulottuu yli 20 vuoden taakse. Perjantain ja lauantain vastaisena yönä 42-vuotias Zaniar Matapour avasi tulen Oslon keskustassa surmaten kaksi ja haavoittaen yli kahtakymmentä henkilöä. Poliisi pitää hyvin todennäköisenä, että kyseessä on viharikos. Oslo Pride -tapahtuman alla mies aloitti ammuskelun LHBTIQ-yhteisön suosimassa yökerhossa.
Klas Ekmanin esikoinen on kuin luotu pohjaksi tv-sarjalle suoratoistopalvelussa. Anna ja Johan pettävät aviopuolisoitaan. Yhteinen viikonloppu syrjäisessä hotellissa päättyy riitaan ja ihmisen yliajoon hiljaisella tiellä. Vastuuta teostaan he eivät halua ottaa. Ruumis piilotetaan metsään ja sitten yritetään jatkaa elämää kuin mitään ei olisi tapahtunut. Eihän se tietenkään onnistu. Klas Ekmanin esikoisdekkarissa Ne jotka tappavat Anna...
Colorado Avalanchen päävalmentaja Jared Bednar piti vastustajan 2–1-johtomaaliin johtanutta jäähyä kyseenalaisena.
Kulttuurivaikuttajat ovat ottaneet voimakkaasti kantaa Yhdysvaltain korkeimman oikeuden päätökseen kumota laaja aborttioikeus. Muun muassa Rage Against The Machine ja Lizzo lahjoittavat suuria summia lisääntymisoikeusjärjestöille.
Lauantai-iltapäivään mennessä tämän juhannuspäivän lämpimin mittaustulos, 30,4 astetta, oli saatu Kuopion Ritoniemen mittausasemalla.
Yksi Yhdysvaltain korkeimman oikeuden konservatiivituomareista on kuvaillut muitakin merkittäviä ennakkotapauksina toimineita päätöksiä ”virheellisiksi” ja ”uudelleen harkittaviksi”, mutta koko tuomariston linja on epäselvä.
Kuningas Harald on julkaissut virallisen lausunnon koko perheensä puolesta.
Kuningatar Elisabet on palannut ratsaille.
Karhu juoksi tien yli Juhan silmien edessä ja kömpi pienestä kolosta takaisin metsään. Närvijokelainen Juha, 39, kertoo kulkeneensa metsässä 25 vuotta, mutta karhu ei ole koskaan tullut vastaan. Eilen, tiistaina hän kohtasi metsiemme kuninkaan maantiellä noin 20 kilometriä Vaasasta Porin suuntaan hieman ennen kello kuusi aamulla. – Katselin taivasta vasten, että nyt menee kyllä joku erikoinen elukka. Ajattelin, että tuo ei ainakaan mikään hirvi ole. Tuumasin, että nyt pitää äkkiä saada tallennettua, Juha kertoo.
Yksi alkoholiton olut, terveydeksi!
Ferrari ei aio tuoda autonomisen ajamisen järjestelmiä autoihinsa nykyistä enempää. Kuvassa Ferrari F8 Tributo.
Purjelaiva Götheborg lähti kesäkuun alussa Ruotsin Göteborgista historiansa toiselle suurelle Aasian-matkalleen. Tänä viikonloppuna alus on Helsingin Eteläsatamassa.
Näyttelijä Rita Moreno pokkasi Oscar-pystin vuonna 1962.