Moskovalaisen Polinan tavoitteena on päästä naimisiin ulkomaalaisen kanssa ja muuttaa maasta. Kotimaan poliittinen ja taloudellinen tilanne ahdistavat. Sodan aikana liikenne internetin deittisivustoilla on kiihtynyt Venäjällä.
Olisi tärkeää, että voisimme viettää perustuslain ja demokratian juhlaa yhdessä muiden Pohjoismaiden kanssa keskikesällä.
Yrjö Kukkapuro on aina ollut edellä aikaansa. Nyt 89-vuotias muotoilijalegenda joutuu pohtimaan, mitä tapahtuu hänen jälkeensä.
Vapaaottelijan lempinimi kertoo hänen menneisyydestään, persoonastaan ja hurjista elämäntarinoistaan. Joskus lempinimet syntyvät myös sisäpiirivitseistä.
Kenen mielestä lyhyeksi leikattu eloton nurmikkoaavikko on kaunis?
HS:n Uutisguru testaa oletko ajan tasalla. Kymmenen kysymyksen avulla saat selville kuinka hyvin olet lukenut Hesarisi viime aikoina.
Sähköisen aineiston lainaaminen ja niistä maksetut lainauskorvaukset ovat kirjastotoimen kohtalonkysymyksiä.
Brittipuolueet houkuttelevat lahjoittajia ja äänestäjiä taitavalla poliittisella markkinoinnilla. Konservatiivipuolue kerää yleensä rikkaimmat lahjoittajat, mutta työväenpuolueellakin on oma varakkaiden ”ruusuverkosto”, kirjoittaa HS Vision kolumnisti Annamari Sipilä.
HS Vision artikkelin grafiikat näyttävät, miten inflaatio karkasi käsistä.
Artturi Lehkosesta voi tulla tänä yönä Stanley Cup -voittaja.
Himos Juhannuksen perjantaipäivä on tullut päätökseensä.
Lämpötila kohoaa tänään hellelukemiin: vuorokauden ylin lämpötila on ennusteen mukaan 29 astetta ja alin 15 astetta.
Lämpötila kohoaa tänään hellelukemiin: vuorokauden ylin lämpötila on ennusteen mukaan 28 astetta ja alin 15 astetta.
Lämpötila kohoaa tänään hellelukemiin: vuorokauden ylin lämpötila on ennusteen mukaan 30 astetta ja alin 16 astetta.
Lämpötila kohoaa tänään hellelukemiin: vuorokauden ylin lämpötila on ennusteen mukaan 26 astetta ja alin 14 astetta.
Lämpötila kohoaa tänään hellelukemiin: vuorokauden ylin lämpötila on ennusteen mukaan 28 astetta ja alin 15 astetta.
Lämpötila kohoaa tänään hellelukemiin: vuorokauden ylin lämpötila on ennusteen mukaan 28 astetta ja alin 16 astetta.
Vuorokauden ylin lämpötila on ennusteen mukaan 23 astetta ja alin 16 astetta.