Neptunen matkustamo on somistettu viherkasveilla.
Jari Kurrin mielestä on ”järjetön tilanne”, jos Jokerien entinen kotihalli jää vaille käyttöä.
Yksityisen opetusalan työehtosopimuksen piiriin kuuluvat esimerkiksi ammattikorkeakoulut, ammatilliset oppilaitokset, urheiluopistot sekä taiteen perusopetus.
Tällä hetkellä ei ole merkkejä siitä, että BA.4- ja BA.5-alavariantit aiheuttaisivat aikaisempia muunnoksia vakavampaa tautia.
Fazer on toiminut leipomoliiketoiminnassa Moskovassa ja Pietarissa ja työllistänyt noin 2 300 henkeä. Yhtiö ei julkista kauppasummaa.
Venäjän erääntyvien maksujen suuruus on noin 600 miljoonaa euroa.
Raisio ilmoittaa myös kirjaavansa arvonalentumistappioita.
Sopeutuskeinoina käytössä ovat lomautukset, irtisanomiset ja toimenkuvien muutokset.
Puolustusvoimien urheilukouluun valittu koripalloilija ei ole ilmoittautunut palvelukseen, kertoo Ilta-Sanomat.
Nokian Renkaiden toimitusjohtaja Jukka Moisio sanoo, että yhtiö varautuu aivan kaikkeen Venäjällä.
Suomen suurimman tapahtuma-areenan katossa on edelleen entisen rahoittajan nimi suurilla kirjaimilla.
Kadoksissa olevat papukaijat ovat mustalakkiaratti ja valkovatsa-aratti. Kuvassa eivät kuitenkaan ole poliisin etsimät papukaijat.
Ihmiset haluavat yhden sanan vastauksia, eivät viidentoista kohdan ohjelmia, professori sanoi. Ranskan äärioikeistojohtaja Jean-Marie Le Pen pääsi toiselle kierrokselle kevään 2002 presidentinvaaleissa. Silvio Berlusconi johti Italiaa. Tanskan ja Norjan porvarihallitukset joutuivat nojautumaan äärioikeiston tukeen. Voisiko oikeistopopulismi nousta myös Suomessa, KU:ssa kysyttiin vapun alla vuonna 2002. Siitä huolimatta, että yritykset synnyttää tällaisia puolueita olivat olleet enemmän...
Venetsian biennaalin päänäyttely esittelee surrealismia ja ylistää mielikuvituksen voimaa, eikä unohda tämän ajan suuria kysymyksiä. Näyttelyyn osallistuvista 213 taiteilijasta enemmistö on naisia.
HS:n 5x5-miniristikko ilmestyy päivittäin vaihtuvalla aiheella. Kokeile saatko kaikki sanat omille paikoilleen.
Olympiakomitean selvityksen allekirjoittivat puheenjohtaja Jan Vapaavuori (kuvassa) ja toimitusjohtaja Mikko Salonen.
Jaden Smith ei kommentoinut haastattelussa isänsä aiheuttamaa Oscar-gaalan välikohtausta.
Räsänen kommentoi Twitterissä, että valitus mahdollistaa tapauksen käsittelemisen korkeimmassa oikeudessa asti. Hän sanoi olevansa ”valmis taistelemaan”.
Demilitarisointi on Ahvenanmaalla pyhä käsite, sanoo emeritusprofessori. Paikalliset arvostelevat julkisen keskustelun sävyä. ”Jos Suomi ottaa tämän esille, Nato tekee samoin.”
Tampereen Manse PP:n lukkari Juha Puhtimäki oli mukana juhlahumussa.
Kauppaneuvos Anders Wiklöf toivoo, että Ahvenanmaa pyytää Suomelta puolustusapua mieluummin hieman etukenossa tarpeen niin vaatiessa.
Sairastuneet ovat pääsääntöisesti alle 5-vuotiaita. Britanniassa sairastuneita lapsia on jo yli sata. Heistä ainakin kymmenen on saanut maksansiirron. Taustalla on ehkä adenovirus.
HS listasi lakon aiheuttamat seuraukset Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla. Päiväkotien ja koulujen lisäksi monet liikuntapaikat pysyvät kiinni.
Järjestäjät haluavat venäläisten ja valkovenäläisten pelaajien osallistuvan turnaukseen neutraaleina urheilijoina eli ilman maatunnuksia.
Mahdollinen alkava opettajien lakko vaikuttaa perheisiin. Miten työpaikoilla sovittaisiin lasten hoidosta? Kuvituskuva.