Kyle Platzer pääsi pormestari Anna-Kaisa Ikosen kanssa yhteiskuvaan.
Kelan näkemyksen mukaan YTHS:n hoitoonpääsyn ongelmien syntysyy on rekrytointiongelmat. ”Terveydenhuollon ammattilaisia pitäisi saada lisää työmarkkinoille”, sanoo suunnittelija Erika Juutinen Kelasta.
Vappujuhlintaa vuonna 2019.
Poliisi on toistaiseksi vaitonainen viime viikon perjantaina tapahtuneesta kaappauksesta.
Harry puhui yleisölle perustamansa järjestön tilaisuudessa Haagissa aiemmin tässä kuussa.
Ohjelmatoimisto Lilja Productionin toimitusjohtaja sanoo, ettei ole koskaan kuullutkaan Muistojen bulevardi -radio-ohjelmasta. Musiikkiohjelma on Yle Radio 1:n kuunnelluin.
Boris Becker asteli oikeuteen perjantaina kumppaninsa Lilian de Carvalhon kanssa.
Testit maakaasun korvaamiseksi propaanilla ovat edenneet lupaavasti, sanoo toimitusjohtaja Peter Vanacker.
Janne Ahonen kuvattuna uudessa työympäristössään.
Ruotsin ulkoministeri Ann Linde vieraili perjantaina Suomessa ulkoministeri Pekka Haaviston vieraana.
Venäläis-suomalaisen miljardöörin huvila sijaitsee lähellä Puolustusvoimien ampuma-aluetta.
NHL:n huonoimpiin joukkueisiin kuuluva Arizona Coyotes pelaa ensi kaudella hallissa, jonka yleisökapasiteetiksi on kerrottu 5 100 katsojaa.
Metrojunan peili osui lapseen Helsingissä Kulosaaren metroasemalla perjantaina iltapäivällä.
Gasumin toimitusjohtaja Mika Wiljanen sanoo, että yhtiöllä on vielä hyvin aikaa pohtia vaihtoehtojaan Venäjän vaatimusten suhteen.
Myös maskotti ja cheerleaderit saapuivat juhlimaan.
Syyttäjä vaati 52-vuotiaalle miehelle elinkautista vankeutta murhista, raiskauksista ja törkeistä sotarikoksista Liberiassa.
Petra Piipari on kuollut 49-vuotiaana. Kuva on vuodelta 2006.
Petri Honkonen on hallituskauden neljäs tiede- ja kulttuuriministeri.
Papukaijat eteenpäin siirtänyttä henkilöä saatetaan epäillä myös luonnonsuojelurikoksesta. Poliisi etsii lintuja.
Keskusrikospoliisin asiantuntijan mukaan nykyään kaikki tietävät, että Cannonball on järjestäytynyt rikollisryhmä.
Syyttäjä vaati 52-vuotiaalle miehelle elinkautista vankeutta murhista, raiskauksista ja törkeistä sotarikoksista. Oikeus vapautti miehen kahden vuoden tutkintavankeudesta helmikuussa.
Kourtney ja Travis haluaisivat kokeilla asua yhdessä.
Vuonna 2021 Venäjän liikevaihto oli noin 157 miljoonaa euroa, eli 13 prosenttia konsernin liikevaihdosta.