Kimi Räikkönen piti hauskaa tallinsa päätösbileissä.
”Ilman duunareita ei Suomi selviäisi”, kommentoi pääministeri Sanna Marin Twitterissä sunnuntaina.
Kaivon ympärille kerääntyneellä yleisöllä riitti jännitettävää. Peloton mies laskeutui köyden varassa 12 metriä syvään kaivoon Intian Keralassa tarkoituksenaan pelastaa loukkuun jäänyt pytonkäärme. Mies taiteili pysyäkseen kiinni köydessä ja samalla saalisti käärmettä vedestä. Sillä hetkellä, kun mies nappasi kiinni käärmeeseen kietoutui matelija kuollettavan vaarallisesti miehen ympärille.
Maan keskiosiin sataa ennusteiden mukaan keskiviikkona runsaasti lunta. Etelässä sateet tulevat vetenä. Arkistokuva.
Rataliikennekeskuksesta ei osattu vielä illalla antaa arviota häiriön päättymisaikataulusta. Jos vika jatkuu edelleen maanantaina, liikennejärjestelyistä tiedotetaan ennen aamun liikennettä.
Janna-Juulia Vuorela on nyt pienen tyttären äiti.
Ruotsin Johanna Hultgren iski 3–2-voittomaalin jatkoajalla.
Ilmastopaneelin kehittämässä laskurissa voi määrittää vuosittaiset ajokilometrit, valita vertailtavat autotyypit ja seurata, miten päästöt sekä kustannukset kehittyvät käyttövuosien kuluessa.
Anneli ja Tauno Järvinen ovat kasvaneet "kumpulaisuuteen". Saimaantie 11B:ssä he asuivat joulusta 1970 vuoteen 2009, jolloin Boliden lunasti heidän asuntonsa tehtaan suoja-alueelta. Anneli oli asunut samassa talossa jo vanhempiensa kanssa.
Mourinhon tulo Tottenhamiin näyttää kääntäneen joukkueen kurssin.
Teemu Pukki on ollut hurjassa vireessä muutettuaan Itä-Angliaan.
Kai Fagerlund loisti niin kilpailuissa kuin leirielämässäkin. Ylimielisyyttä ei näkynyt koskaan.
Kai pärjäsi myös erilaisissa kisoissa erinomaisesti.
Newfoundlandilaiset palomiehet tempaisivat jouluvideolla. Sammutuskalusto viritettiin vaikuttavaa valonäytökseen kanadalaisella paloasemalla. Musiikiksi oli valittu raskasta metallimusiikkia. Lähde: Storyful
Sauli Niinistö kertasi kantansa al-holin tilanteeseen, mikä ei ole presidentin mukaan muuttunut.
Lasten oikeudet on turvattava, ja samalla on huolehdittava myös turvallisuudesta. Se voi olla vaikeaa, osin jopa epäsuosittua, mutta oikeusvaltiossa kuitenkin välttämätöntä. Se on myös moraalisesti kestävin linja.
Viron sisäministeri Mart Helme on arvostellut Suomen hallituksen kokoonpanoa, kertoo Viron yleisradio ERR.
Aleksandr Bolshunov (vas.) ja Iivo Niskanen ovat arkkivihollisia.
Reetta Niemelän kirjoittama ja Marjo Nygårdin kuvittama lastenrunokirja on varsin onnistunut. Sitä tekee mieli lukea uudestaan ja uudestaan.
Suomen naisten salibandymaajoukkueen aaltoilleet peliesitykset päättyivät mitaliin Sveitsissä.
Ashley Graham ja Justin Ervin ovat olleet yhdessä jo yli 10 vuotta.
Puolisotilaallisten ryhmien iskuissa on kuollut viime vuoden aikana kolme ihmistä. Verrattuna kymmenen vuoden takaiseen väkivalta on kuitenkin…
Arsenalin pelaajat eivät saaneet Kevin De Bruynea (oik.) kuriin Emirates-stadionilla.
Uniongelmat ovat yleisiä. Unettomuus on tavallisempaa naisilla ja iäkkäillä.
Lauran huumekoukku alkoi isän kipulääkkeistä. Nyt hänellä on resepti lääkkeeseen, jota hän ei oikeasti enää tarvitse. Kuvituskuva.