Tarina muuttui käräjäoikeuden käsittelyssä Oulussa. Arkistokuva.
Suomi on ollut tänä vuonna varsin onnekas Eurojackpot-arvonnoissa.
Ville Meskanen lähti Tampereelta Pohjois-Amerikkaan syksyllä 2018 ja palaa nyt tuttuun paikkaan, Ilveksen SM-liigamiehistöön.
Meskasen Ilves-sopimus jatkuu ensi kauden loppuun asti. Lisäksi sopimuksessa on yhden kauden optio.
Wiljami Myllylä sai peliaikaa alle viisi minuuttia.
Tuomarien on tarkoitus mennä lakkoon tammikuun puolivälissä pelattavissa otteluissa.
Poliisi yritti sammuttaa vartalokameransa kopeloinnin ajaksi. Kuvituskuva.
Sheila Mercier esitti Annie Sugdenia viimeisen kerran vuonna 2009. Vierellä Alan Turneria näytellyt Richard Thorp.
Ässien voittomaalista vastasi 17-vuotias hyökkääjälupaus Roni Hirvonen.
Aarnio kohtasi uhrinsa anonyymisti Kik Messenger pikaviestipalvelussa.
Björn Dählien mukaan Therese Johaug on harjoittelijana ja kilpailijana Norjan hiihtohistorian suurin ilmiö.
12 vuotta sitten Kimi Räikkönen edusti Hangossa gorillapuvussa – tänään hän esiintyy apinapuvussa.
Lyhyen radan SM-uinneissa nähtiin Suomen uintihuipuilta kaksi uutta SE-aikaa.
Yhdysvallat haluaa keskustella alkuvuodesta tuomarien toimivallan ylityksistä Genevessä, ulkoministeriöstä kerrotaan.
Pyöreäsankaiset silmä- ja aurinkolasit olivat Lennonin tavaramerkki.
Kokouksessa esille nousivat myös MTK:n järjestöuudistus. Johtokunnan kokoonpanossa nähtiin muutoksia.
Uusi konsoli eroaa merkittävästi edeltäjästään.
Paperisia lomakkeita on kopioitu Pietarsaaressa. Kuvituskuva.
Hinkuyskää voidaan lievittää antibiootein kotihoidossa, mutta pienet lapset hoidetaan yleensä sairaalassa.
Arttu Sopanen kosi Jenna Kärkkäistä perjantaina Kouvolassa.
HS kysyi poliisiylijohtaja Seppo Kolehmaiselta, miten hänen hallintovaliokunnalle kertomansa asiat sopivat yhteen poliisin salaisen asiakirjan sisällön kanssa.
Sopimuksen mukaan Yhdysvallat laskee aiemmin määräämiään tullimaksuja osassa kiinalaistuotteista. Lisäksi maat ovat päättäneet peruuttaa uudet lisätullit, joiden on aiemmin ilmoitettu astuvan voimaan sunnuntaina. Nordean pääekonomisti Tuuli Koivu luonnehtii sopua ”aika laihaksi”.
Steve Montadorin omaisten ja NHL:n välistä kiistaa käsitellään viimein oikeudessa ensi vuoden lopulla.
Perjantaina loppunut huippukokous päätti Suomen EU-puheenjohtajakauden. Sanna Marinin oma arvosana kaudelle on 8,5.