Mies oli vienyt korut appivanhempiensa asunnolta. Kuvituskuva.
Venäjän presidentti Vladimir Putin pitää ukrainalaislaivoja Kertšinsalmella selvänä provokaationa ja katsoo rajavartion toimineen oikein.
Kärpät nousi lopussa voittoon ja Leskinen niittasi viimeisen tyhjään maaliin.
Myös äänestävän kansakunnan kyllästyminen samoihin naamoihin on hallituksilla aina uhkana.
20181207 Helsinki, Linnan juhlien jatkor Hotelli Kämpissä. Anna Perho KUVA: JENNI GÄSTGIVAR / IL
Jätevedet tulvivat omakotitalon kellariin Lempäälässä, kun rasvapallo tukki kunnan viemärin.
Väärässä paikassa autoillut mies pysäytti liikenteen Hannoverin lentoasemalla Saksassa.
Matti Haavisto toimii ensimmäistä kauttaan Suomen hiihtomaajoukkueen päävalmentajana.
Panoramakuva antaa mahdollisuuden katsoa Shanghaita pilvenpiirtäjät huipulta ja zoomata sieltä aivan maan kamaralle asti.
Viranomaiset alkoivat painostaa räppäreitä sen jälkeen, kun nuorukaiset tekivät iskut kouluun ja FSB:n toimistoon. Yhden räppärin pidätyksestä nousi kuitenkin sellainen kohu, että räppäreitä kutsuttiin virallisen ykköskanavan uudenvuodenshow’hunkin.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump totesi twiitissään, että hänellä oli lauantaina ”pitkä ja oikein hyvä puhelu” Kiinan johtajan Xi Jinpingin kanssa.
Tapparan vaihtoaitiossa ei ole viime aikoina paljoa juhlittu.
Suomalaiskortit eivät toimineet lauantaina Ruotsin Systembolageteissa. Kuvituskuva.
Krista Pärmäkoski oli kahdestoista Tour de Skin avausetapilla lauantaina.
Virkapukuun kiinnitetyn kameran nauhalta näkyy, kuinka poliisit vaaransivat henkensä pelastaakseen miehen. Kaksi sankarillista poliisia vaaransi henkensä pelastaakseen tajuttoman miehen, joka oli jäänyt jumiin palavaan autoon. Auto oli pyörinyt ympäri ja leimahtanut liekkeihin. Mies oli jumissa auton etupenkillä ja hänen jalkansa olivat tulessa.
Tänä vuonna automaailmassa suurmiehet kaatuivat, sähköautoilu ja päästöt puhuttivat ja painopiste siirtyi entistä enemmän Kiinaan.
Paikallisten mediatietojen mukaan poliisi olisi saanut miesten aikeista vinkkejä. Kuvituskuva.
Toblerone on Sveitsistä kotoisin oleva suklaa.
Kiristäjänainen siirrätti uhrien rahat itselleen ja nosti näiden nimissä mahdollisimman suuria pikalainoja. Kuvituskuva.
”Olkoon ensi vuosi heittäytymisen ja riskinoton jazzvuosi!” kirjoittaa Katri Kallionpää.
Tuija Mustosen jämptistä tuli nimeltään Some. Omistaja itse kuvailee syyksi omaa aktiivisuuttaan sosiaalisessa mediassa.
Wolves-pelaajat hakivat sensaatiomaisen vierasvoiton Wembleyltä.