Urheilu
Jääkiekko
Oulun Kärpät voitti jääkiekon Liigassa lauantaina HIFK:n 3-1. Kärkijoukkue Kärpille voitto oli kolmas perättäinen. Viimeisestä 12 ottelustaan Kärpät on voittanut kymmenen.
Ole-Einar Björndalen ja Darja Domratsheva loistivat Veltins-areenalla.
Isac Elliotilta löytyy nykyisin faneja ympäri Euroopan.
Lapsi joutui toistuvasti äidin pahoinpitelyjen kohteeksi. Oikeus ei kuitenkaan tuominnut äitiä rangaistukseen. Kuvituskuva.
Loton vuoden viimeisen kierroksen oikea rivi on 4, 6, 8, 11, 14, 25, 29 ja lisänumero 21.
Kuntopuntarissa Tappara kuuluu Liigan pohjasakkaan.
Osa uudistuksista tulee voimaan heti, osa näkyy arjessa vähitellen.
Saksalaismedian mukaan mies olisi ajanut raja-aidan läpi ja yrittänyt ottaa kiinni Aegean Airlines -yhtiön konetta, joka oli juuri laskeutunut Ateenasta.
Maalivahti Samu Volotinen siirtyy Veikkausliigasta Bosnia-Hertsegovinaan.
Firminolla oli lauantaina syytä hymyyn.
Teemu Pukin kaksi maalia eivät riittäneet.
Marokon poliisi on aiemmin tehnyt useita pidätyksiä surmiin liittyen. Nyt pidätetyllä miehellä on myös Espanjan kansalaisuus.
Mies pidätettiin lauantaina Mainzissa Länsi-Saksassa.
Mestaruutta ei jaeta vielä, mutta Poolin tilanne näyttää hyvältä.
Arkadiusz Milik tuuletti kahdesti Bolognaa vastaan.
Aallot voivat nousta merellä todella korkeiksi. Ilmatieteen laitos on antanut aallokkovaroituksen uudenvuodenaatolle ja -päivälle.
Kari Hotakainen: Tuntematon Kimi Räikkönen. 269 sivua. Siltala.
Toistaiseksi ei ole tietoa siitä, kuinka kauan kentän lentoliikenne on pysähdyksissä.
Muutamasta plusasteesta muutamaan miinusasteeseen liukuva lämpötila tuo haasteensa myös jalankulkijoille. Kuvituskuva.
Marokon poliisi on aiemmin tehnyt useita pidätyksiä surmiin liittyen. Nyt pidätetyllä miehellä on myös Espanjan kansalaisuus.
Teemu Pukki pelaa elämänsä kautta.
Tennismaailman huiput valmistautuvat Australian avoimeen turnaukseen.