8- ja 9-vuotiaat sisarukset hyppäsivät Linnanmäen laitteesta - luulivat Hurjakurun hajonneen: ”Päättivät uida pois”
Hurjakuruun voivat itsenäisesti hypätä yli 140-senttiset lapset. Kuvituskuva.
Hurjakuruun voivat itsenäisesti hypätä yli 140-senttiset lapset. Kuvituskuva.
Brasilian Stock Car Light -kilpailussa kolme mekaanikkoa jouduttiin viemään sairaalahoitoon. Kuvan kisa-autot eivät liity tapaukseen.
Lähdön kerrotaan johtuvan luovista erimielisyyksistä.
Valentin Ikonen oli Kiteen avainpelaajia Kouvolan-kaadossa.
Metsänomistajille suunnattuun Metsään.fi-palveluun on tullut uusia ominaisuuksia. Nyt siellä voi ilmoittaa hirvieläinvahingoista ja tarkistaa kartalta, mistä kuvioista on tehty kemerahakemus ja milloin.
Post Malone esiintyi Tampereella perjantaina.
Leo-Pekka Tähti saalisti ylivoimaisen 200 metrin ratakelauksen EM-kullan.
Ilmastonmuutos tasoittaa etelän ja pohjoisen lämpötilaeroja, eivätkä tuulet saa tarpeeksi voimaa siirtääkseen painealueita.
Varusmiehille tarjoillaan jatkossa aiempaa enemmän kasvisruokaa.
Ylikulutuspäivämme on ollut samohin aikoihin maalis-huhtikuussa koko 2000-luvun. Ympäristö on mukana puheissa, mutta teoissa käännettä ei näy.
Kuvakaappaus videolta, jonka Justin Bilton kuvasi jäätyään isänsä kanssa metsäpalon saartamaksi Montanassa.
Viime vuonna löydetyn eksoplaneetta höyrystyy ennen pitkää olemattomiin.
Miralem Pjanic sai Juventukselta muhkean palkankorotuksen.
Toni Piispanen otti tiistaina hopean ja Amanda Kotaja pronssin.
Huomenna peltipoliisit valvovat liikennettä peräti 120 kameran voimin. Aiempina vuosina valvontavuorokauden aikana on todettu noin 5 000 kameranvälähdystä.
Jos kalastonhoitomaksua ei maksa, ja siitä jää kiinni, on seurauksena 100 euron rikesakko.
Sosiaali- ja terveyspalveluja pitää parantaa ihmisten tarpeista lähtien. Silloin keyvempikin hallintouudistus voisi riittää.
Ville Lehtinen pelasi vantaalaisessa AC Allianssissa vuonna 2005 10 ottelua, ennen paluutaan Tampere Unitediin.
The Washington Postin mukaan Facebook voi antaa enemmän painoarvoa sellaisten käyttäjien valeuutisilmoituksille, joiden aiemminkin ilmoittamat artikkelit ovat olleet paljastuneet valheellisiksi.
Britannian ulkoministeri Jeremy Hunt haluaisi EU:n seuraavan Yhdysvaltojen linjaa ja lähtevän mukaan entistä tiukempiin Venäjä-pakotteisiin.
Tapahtumat heijastelevat laajempaa muutosta suomalaisessa ruokakulttuurissa. Festivaaliruuassa eettinen tuotanto ja kotimaisuus ovat valtteja.
Naiset käyttävät selvityksen mukaan miehiä enemmän rahaa sovelluksiin. Kuvituskuva.
Juha Sipilä ja Juha Rehula tutustuivat lattiarobotteihin Simonkallion päiväkodissa Vantaalla.
Antti ja hänen ex-puolisonsa Henna Kalinainen menivät naimisiin Big Brother -talossa vuonna 2009.