Heti helähti: Suomen maajoukkuehyökkääjä Jasse Tuominen iski maalin Hollannin mestarin reppuun Mestarien liigan karsinnassa
Baten Jasse Tuominen kiitti päävalmentaja Aleksei Bahaa avauskokoonpanon paikastaan maalilla.
Baten Jasse Tuominen kiitti päävalmentaja Aleksei Bahaa avauskokoonpanon paikastaan maalilla.
Tampereen Blockfestillä perjantaina 17.8. esiintynyttä räppäri Post Malonea kuljettanut yksityiskone pääsi laskeutumaan turvallisesti New Yorkiin, kertoo CBS.
PTT:n mukaan nopeimmin asumismenot kasvavat öljylämmitteisissä omakotitaloissa. Kuvituskuva
Sopimuksesta huolimatta Cohenia odottaa vankilatuomio ja sakkorangaistus.
Naisleijonien luotsi Pasi Mustosen mukaan päähän kohdistuneista tööteistä pitäisi rangaista nähtyä kovemmin.
Homer Simpsonia on kuvailtu karikatyyriksi stereotyyppisestä yhdysvaltalaismiehestä.
Anish Kapoorin Descent into Limbo -installaatio on kaksi ja puoli metriä syvä musta aukko.
Mira Wickman (oik.) kuului viime joulukuussa Slovakiassa MM-hopeaa voittaneeseen Suomen maajoukkueeseen.
Ideologisella kasvissyönnillä ei vähennetä lihan kokonaiskulutusta.
Kolme vuotta sitten kadonnut Birgitta Silander.
Poliisi tiedotti 13. elokuuta sattuneen tulipalon kuolonuhrista tiistaina.
Urheilu
Ralli
Tinkimätön taustatyö takaa rallimanageri Timo Jouhkin kuljettajille työrauhan myös kaudella 2019. Jouhkin kaikki kolme suojattia rallin MM-sarjassa ovat näyttönsä antaneet, joten jatkoa seuraa.
Chilessä aborttikeskustelusta odotetaan tiukkasävyistä.
Alec Baldwin ärähti.
Yhdysvaltalaislähteet kertovat Trumpin entisen asianajajan Michael Cohenin antautuneen FBI:lle.
Päästömittaus nostaa isojen autojen hintoja vaikka uudistuksen piti olla neutraali. Esimerkiksi Volvo XC 60 nelivedon hinta nousee syyskuun alussa 3 280 euroa
Vapaaottelutuomari antoi kuristuksen jatkua 90 sekuntia. Lopulta toinen ottelija keskeytti matsin itse. Kuvituskuva.
Hyökkäykset tapahtuivat parlamenttivaalien alla. Suomessakin on varauduttu vaalivaikuttamiseen.
Hallinnon oman selvityksen mukaan kivihiilituotannon päästöjen lisääntuminen tulee johtamaan jopa 1400 ihmisen ennenaikaiseen kuolemaan.
Pelastuslaitos sai ilmoituksen tulipalosta Sodankylän Auringonnousulla aamuyöllä 13.8. kello 02:40. Kuvituskuva.
Toni Piispanen otti tiistaina hopean ja Amanda Kotaja pronssin.
Poliisi tutkii Hankasalmen tapausta laittomana uhkauksena ja ampuma-aserikoksena. Kuvituskuva.