Peppe Femling loukkaantui vakavasti treenilenkillä.
Paul Walkerin viimeiseksi roolityöksi jäi elokuva Brick Mansions.
Raha
Finnair
Sijoitusasiantuntijat ovat keskustelleet Twitterissä kriittisesti omistajaohjausministeri Mika Lintilän (kesk.) näkemyksestä, että Finnair lentää liian laiskasti Pohjois-Suomeen.
Poliisi on käskyttänyt väkijoukkoa Kasarmitorin puolelle: ”Tämä on teidän turvallisuuden takia.” Operaatiosta ei ole poliisin mukaan aiheutunut vaaraa sivullisille.
Marigold IceUnityn valmentaja vakuuttaa, että uusi jäsen joutuu tekemään samalla lailla töitä kuin muutkin.
Lyhyt ja kiivas puintisesonki pakottaa pitämään kaluston kunnossa, mikä ehkäisee tehokkaasti myös puimuripaloja.
Aleksandr Karelin jyräsi raskaassa sarjassa ilman tappiota 12 vuotta. Kuva Soulin vuoden 1988 olympiafinaalista.
Ruotsin historiallisen suurten metsäpalojen sammutusta johtava Ulrika Lindmark kiittelee vuolaasti noin 30 suomalaisten panosta sammutustöissä.
Tietojen mukaan Lovaton yliannostus oli ollut vakava ja hän oli ollut hengenvaarassa.
Danny vastaanotti tunnustuksen Tapsan tahdit -tapahtuman avajaisissa torstaina.
Surma tapahtui Sipoon Söderkullassa Hansaksen alueella sijaitsevassa talossa.
Surma tapahtui Sipoon Söderkullassa Hansaksen alueella sijaitsevassa talossa.
Raha
Ay-liike
Ammattiyhdistysjärjestöt näyttävät takoneen heinäkuun aikana noin 40 miljoonan euron arvosta rahaa Kojamon osakkeilla. Asia käy ilmi Kojamon tuoreimmasta omistajaluettelosta, jonka yhtiö on päivittänyt sijoittajasivuilleen kuunvaihteessa.
Poliisi on pyytänyt yleisöltä vihjeitä etenkin alueella liikkuneesta, sadeviittaan pukeutuneesta henkilöstä.
Valtaosa tuesta voidaan maksaa joulukuun sijaan lokakuussa.
Villiam Strøm on tuttu näky Norjan maajoukkueesta.
Poliisi tutkii raiskaustapausta Seinäjoella. Yksi neljästä vangitusta on vapautettu. Kuvituskuva.
Vermon raviradan keskellä sijaitsevalla lammella havaittiin "mannerpesintä", kun hanhet etsivät parempia ruokailunurmia.
Useat lähteet kertovat uutistoimistoille, että Google on kehittänyt sensuroidun sovelluksen Kiinan-markkinoita varten.
Poliisi on pyytänyt yleisöltä vihjeitä etenkin alueella liikkuneesta, sadeviittaan pukeutuneesta henkilöstä.