Добавить новость


World News in Finnish
Ria.city


Новости сегодня

Новости от TheMoneytizer


Февраль
2018

Новости за 21.02.2018

Iltalehti.fi 

Alan Alda rakastui vaimoonsa persoonallisella tavalla - pariskunta söi yhdessä kakkua lattialta

Yhdysvaltalaisnäyttelijä Alan Alda tunnetaan esimerkiksi elokuvista The Four Seasons ja Lentäjä. Alan ja Arlene Alda tutustuivat ja rakastuivat varsin poikkeuksellisella tavalla. Alda on kertonut ensikohtaamisesta julkisuudessa. - Illan emäntä oli tehnyt rommikakun ja oli laittamassa sitä jääkaappiin jäähtymään. Jääkaappi heilui ja kakku tippui lattialle.

Iltalehti.fi 

Kansanedustajat keskustelivat äitiyslakialoitteesta - tunteet kävivät kuumina puolin ja toisin

Eduskunnassa keskusteltiin oikeusministeriön esitysluonnokseen perustuvasta kansalaisaloitteesta, jonka mukaan äitiyslakia tulisi muuttaa niin, että naisparin molemmat puolisot voisivat olla virallisesti äitejä heti lapsen synnyttyä. Eduskunnan lakivaliokunnan puheenjohtaja Kari Tolvanen (kok) totesi avauspuheenvuorossaan, että käsittelyssä oleva kansalaisaloite on poikkeuksellinen, koska se vastaa sanasta sanaan oikeusministeriön vuonna 2015 valmistelemaa esitysluonnosta. - Uudistuksella voidaan... Читать дальше...

Iltalehti.fi 

Realille näyttävä voitto - Cristiano Ronaldo yllättäen pois kokoonpanosta

Real Madrid nappasi vieraskentältä 3-1-voiton. Varamiehinen joukkue iski näyttäviä maaleja Leganesia vastaan. Yllätyksenä tullut nopea tappioasema ja avainpelaajien poissaolot eivät hidastaneet Real Madridia, joka haki komean 3-1-voiton Leganesia vastaan vieraskentältä. Real lähti otteluun varamiehisenä, kun Cristiano Ronaldo oli kokonaan sivussa kokoonpanosta ja Gareth Balekin aloitti penkiltä. Lisäksi kokoonpanosta puuttuivat Fernando Navas sekä looukkaantuneet Marcelo, Toni Kroos, Luka Modric ja Jesus Vallejo.

Iltalehti.fi 

Venezuelan talouskatastrofi näkyy vyötäröllä: kansalaisten paino putosi viime vuonna keskimäärin 11 kiloa

Järisyttävän talouslaman seuraukset näkyvät jo venezuelalaisten vyötäröllä. Venezuelalaiset laihtuivat keskimäärin 11 kiloa viime vuonna ja liki 90 prosenttia kansasta elää köyhyydessä, kolmen yliopiston yhteistyössä tekemä tutkimus osoittaa. Tutkimukseen vastasi lähes 6 200 iältään 20-65-vuotiasta venezuelalaista. Edellisvuonna vastaavassa tutkimuksessa vastaajat kertoivat menettäneensä kahdeksan kiloa. Yli 60 prosenttia vastanneista kertoi myös, että he ovat kolmen viime kuun sisään heränneet nälkäisinä... Читать дальше...

Iltalehti.fi 

Pääkirjoitus: Lapsen etu on koko yhteiskunnan etu

Ketterät uudistukset menevät vikaan ilman lapsivaikutusten arviointia. Poliitikkojen on syytä lukea hiirenkorville lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttilan eduskunnalle luovuttama kertomus lasten oikeuksien ja hyvinvoinnin tilasta. Perusteellinen katsaus tekee näkyväksi suomalaisen hyvinvointivaltion kehityksen - mukaan lukien sadassa vuodessa 70-kertaistuneen aineellisen elintason - mutta myös varjot. Vaikka julkisen vallan vastuuntunto perheistä ja lapsista sotien jälkeen kasvoi merkittävästi, on... Читать дальше...

Iltalehti.fi 

Suomen ja Ruotsin olympiatappiot sinetöivät NHL-tähtien vedonlyönnin: Leo Komarovia ja ruotsalaiskollegaa nöyryytettiin harjoituksissa

Jääkiekon olympiaturnauksessa ratkottiin keskiviikkona välieräjoukkueet. Pelien vaikutukset tuntuivat NHL-joukkueiden harjoituksissa asti. Olympiaturnauksen välierävaiheeseen eteni kolme perinteikästä suurmaata ja yksi yllättäjä. Tsekki kukisti USA:n voittolaukauksilla, venäläiset olympiaurheilijat murskasivat Norjan, Kanada nitisti Suomen yhdellä maalilla ja Saksa yllätti Ruotsin jatkoajalla.

Iltalehti.fi 

Sami Kuronen ei kaveeraa TIS-kisaajien kanssa: ”Auktoriteetti täytyy säilyttää”

Sami Kuronen on juontanut kaikki Suomen Temptation Island -kaudet. Sami Kuronen juontaa Temptation Island Suomea jo neljättä kautta. Hän kertoi parien julkistustilaisuudessa eilen tiistaina, ettei koskaan tiedä, mitä tuleman pitää, kun uudelle kaudelle lähdetään. - Mukaan tulevat parit luulevat tuntevansa jo ohjelman ja tietävänsä, miten tätä peliä pelataan, mutta ohjelman rankkuus yllättää aina, Kuronen tietää.




Iltalehti.fi 

Erikoinen välikohtaus: matkustaja ei suostunut lopettamaan piereskelyä - lentokone teki välilaskun

Kaksi hollantilaismiestä närkästyi ilmavaivoista niin pahasti, että heidän lentonsa loppui lyhyeen. Neljä ihmistä poistettiin Transavian lennolta Dubaista Amsterdamiin, kun iäkkään matkustajan piereskely johti välien kiristymiseen. Asiasta kertovan hollantilaismedian mukaan yksi matkustajista ei väitetysti suostunut lopettamaan päästelyään pyynnöistä huolimatta ja hänen vieressään istuneet nuoremmat miehet hermostuivat. Nuorukaiset taas ajautuivat sanaharkkaan lentohenkilökunnan kanssa. Transavian mukaan miehet käyttäytyivät provosoivasti... Читать дальше...

Basket.fi (Suomen Koripalloliitto ry) 

Naisten Korisliigassa jatkoaikatrilleri – FOA, Catz ja ViVe kotivoittoihin

Naisten Korisliigan keskiviikkokierroksella nähtiin Lappeenrannan Catzin voittoputken jatko 78–69 -voitolla Hyvinkään Pontevasta. Forssan Alku joutui paiskimaan ylitöitä saadakseen 86–81 -jatkoaikavoiton Kouvottarista ja Vimpelin Veto piti pintansa Espoo Basket Teamia vastaan lukemin 79–71.

Iltalehti.fi 

Näkökulma: Patrian toimitusjohtajan piti uhrata joko itsensä tai alaisensa - kolme Patrian työntekijää sai lähteä Uganda-kohun takia

Patrian toimitusjohtajan Olli Isotalon piti päättää, antaako hän potkut vai ottaako hän potkut, kirjoittaa Iltalehden politiikan ja talouden toimittaja Marko-Oskari Lehtonen. Kaksi viikkoa jatkuneessa Uganda-kohussa kolhuja kilpeensä saanut Patria piti keskiviikkona tiedotustilaisuuden, jossa valtionyhtiö kertoi oman näkemyksensä viime viikkojen tapahtumista ja niiden taustoista toimitusjohtajansa Olli Isotalon suulla. Keskiviikkoisessa tiedotustilaisuudessa kuultiin kaksi uutista. Ensimmäinen oli se... Читать дальше...

Iltalehti.fi 

Uganda-kohu: Miksi kolme alaistasi sai lähteä, mutta et sinä, Patrian toimitusjohtaja Olli Isotalo?

Patrian toimitusjohtajan mielestä on toimittajien tehtävä selvittää, miksi ex-ministeri Suvi Lindén oli yhtiön esitteiden kanssa Afrikassa: ”En tiedä miksi meidän pitäisi”. Patrian toimitusjohtaja Olli Isotalo järjesti keskiviikkona tiedotustilaisuuden, jossa yhtiö halusi tarkentaa kertomustaan markkinointitoimista Ugandassa ja Mosambikissa sekä avata enemmän yhteyksistään Ugandassa kuolleeseen liikemieheen. Patria väitti aluksi, että se ei tuntenut liikemiestä, joka oli yhtiön mukaan omatoimisesti printannut myyntiesitteet mukaansa. Читать дальше...

Iltalehti.fi 

Toivottu paluu! Suosikkihahmo Lari palasi Salkkareihin

Ronny Roslöfin näyttelemä Lari Väänänen palasi tämän illan jaksossa Salatut elämät -ohjelmaan. Lari Väänänen ehti olla lähes vuoden päivät pois Salatut elämät -sarjasta kunnes hän keskiviikkoillan jaksossa teki paluun. Jaksossa Larin entinen miesystävä Kalle oli seminaarissa Porissa, kun yllättäen lavalle astui Lari. Kalle vajosi tuolillaan lähes lattialle.

Iltalehti.fi 

16 kuoli, mutta suomalainen Ulrika selvisi hengissä lentokoneen syöksyttyä kadulle Meksikossa - ”Se oli kuin sotatanner”

Ulrika Björkstam ei jälkikäteen ymmärrä, miten hän selvisi hengissä onnettomuudesta. Ulrika Björkstam seisoi Mexico Cityssä työpaikkansa edessä odottamassa taksia, kun piensuihkukone putosi keskelle katua. Onnettomuudessa kuoli 16 ihmistä ja noin 40 loukkaantui. Björkstam on yksi viidestä vakavasti loukkaantuneesta. Kone räjähti vain 20 metrin päässä hänestä. Björkstamin ihosta 40 prosenttia paloi turman seurauksena.

Iltalehti.fi 

Oli eri mieltä auton ominaisuuksista, nimitteli pedofiiliksi Facebookissa - päätyi raastupaan

Sosiaalisen median autokeskustelu oli ajautunut niin kiihkeille kierroksille, että miestä oli nimitelty pedofiiliksi. Erikoislaatuista kunnianloukkausjuttua käsiteltiin Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa keskiviikkona. Asianomistaja ajoi itse rikossyytettään, koska poliisi ei ollut ottanut juttua aikanaan tutkittavakseen. Rikossyytteen nostanut mies vaati Facebookin keskustelussa olleelta loukkaajalta yhteensä hieman yli 10 000 euron korvauksia.

Iltalehti.fi 

Lahnasta ja hauestakin saa helposti gourmet-ruokaa - älä turhaan vähättele tiettyjä kalalajeja

Janne Rautio haluaa parantaa roskakalojen mainetta. Salolainen Janne Rautio pyyhkäisisi kansankielestämme kokonaan pois termin "roskakalat", koska sellaisia ei hänen mielestään ole olemassakaan. - Sama pätee niin sanottuihin vähempiarvoisiin kaloihin. Vesissämme ui vain vapaita ja vaaleita luonnonkaloja, jotka kaikki ovat ihmisravinnoksi kelpaavia, ilmoittaa "kalatalousministerinä" kotiseudullaan tunnettu Rautio.


Smi24.net — ежеминутные новости с ежедневным архивом. Только у нас — все главные новости дня без политической цензуры. Абсолютно все точки зрения, трезвая аналитика, цивилизованные споры и обсуждения без взаимных обвинений и оскорблений. Помните, что не у всех точка зрения совпадает с Вашей. Уважайте мнение других, даже если Вы отстаиваете свой взгляд и свою позицию. Мы не навязываем Вам своё видение, мы даём Вам срез событий дня без цензуры и без купюр. Новости, какие они есть —онлайн с поминутным архивом по всем городам и регионам России, Украины, Белоруссии и Абхазии. Smi24.net — живые новости в живом эфире! Быстрый поиск от Smi24.net — это не только возможность первым узнать, но и преимущество сообщить срочные новости мгновенно на любом языке мира и быть услышанным тут же. В любую минуту Вы можете добавить свою новость - здесь.




Новости от наших партнёров в Вашем городе

Ria.city
Музыкальные новости
Новости России
Экология в России и мире
Спорт в России и мире
Moscow.media










Топ новостей на этот час

Rss.plus