Kone kääntyi takaisin kohti Helsinki-Vantaata pian nousun jälkeen.
Sisustusarkkitehti Sirkka Keiski väitteli taiteen tohtoriksi tutkimalla ikääntyneiden kotien esteettömyyttä.
Poliisi kertoo paikkaavansa nopeuskameratolppien puutetta siirrettävien automaattivalvonta-autojen avulla.
HS:n 5x5-miniristikko ilmestyy päivittäin vaihtuvalla aiheella. Kokeile saatko kaikki sanat omille paikoilleen.
Suomalaisratsastaja Joanna Robinson hyödyntää hypnoterapiaa. Hän ja muut ratsastajat saivat syytä riemuun.
Kallio on monen rakastama kaupunginosa. Moni ei silti tiedä, mitkä alueet Kallioon kuuluvat.
Britanniassa äärioikeiston levittämät valheet ovat johtaneet väkivaltaisiin mellakoihin. BBC:n selvityksen mukaan taustalla ei kuitenkaan ole vain yhtä, selkeästi tunnistettavaa toimijaa.
Minna Kauppi kirjoitti kauniisti entisestä puolisostaan.
Susanna ja Jari Järvinen ostivat kartanon savolaiselta pikkupaikkakunnalta ja lahjoittivat sen ”halaavalle pyhimykselle”, Äiti Ammalle. Nyt maailman pohjoisimmassa Amma Centerissä eletään kuin Intiassa.
Tampereen Ikea tyhjennettiin lauantaina vesivahingon vuoksi, kertoo Pirkanmaan pelastuslaitos.
Asuntomarkkinoilla on nähtävissä hienoisia heräämisen merkkejä korkotason käännyttyä laskuun. Toisaalta työttömyyshuolet ja markkinoiden ylitarjonta jarruttavat markkinoiden elpymistä.
Pål Haugen Lillefosse ei pystynyt hyppäämään karsinnoissa myöskään Rooman EM-kisoissa aiemmin kesällä.
Lännenteemaa, Marimekon unikko-kuosia ja pelihahmoja. Näin festivaalikansa pukeutui perjantai-iltapäivänä alkaneeseen Weekend Festivaliin.
Myrkkykeison erottaminen koiranputkesta voi olla hankalaa.
Kaihunlahdesta rantavedestä löytyneet sotilasräjähteet ovat puolustusvoimien arvion mukaan heittimen kranaatti ja käsikranaatti.
Unkarin tulee antaa pikaisesti EU-komissiolle selvitys kritisoidusta pikaviisumijärjestelmästään.
Kalle Rovanperä lateli tiukkaa tekstiä Suomen MM-rallista.
Ekaluokkalaisia on ollut jo pitkään joka vuosi vähemmän kuin edellisvuonna.
Ruotsin suurlähetystöä kaavaillaan siirrettäväksi Kyprokselle, kertoo uutistoimisto AFP. Suomella ei ole tällä hetkellä Libanonissa suurlähetystöä.
Juhlapuhe voi olla houkutus rakentaa tekoälyn turvin. Kouluttaja Joonas Konstig laati puheen ristiäisiin ja pyysimme samaa tekoälyltä. Voit äänestää, kumpi vetoaa enemmän.
Helsingin venelaitureissa on käynyt kato. Tyhjiä paikkoja löytyy myös Espoosta. Syyksi arvellaan muun muassa taantumaa.
Puomien väliin jumiin jääneessä autossa oli viisi ihmistä. He ehtivät paeta autosta ennen junan törmäystä.
Veronica Fraley avautui rahaongelmistaan sosiaalisessa mediassa. Urheilua seuraavat julkkikset ilmoittivat maksavansa olympiaurheilijan vuokra koko loppuvuoden ajan.
Kalasataman ja Pasilan välille aukeaa uusi raitiolinja vielä tässä kuussa.
Liikennesääntöjä ei joko osata tai niitä ei välitetä noudattaa.