Viime vuonna Virosta tuotiin aiempaa enemmän mietoja ja vähemmän vahvoja juomia. Alkoholiveroa voidaan korottaa jo ensi vuodeksi, sillä hallitusohjelman kirjauksen mukaan alkoholiveron korotuksia jatketaan hallituskauden aikana 50 miljoonalla eurolla. – Alkoholiveron korotus on hallitusohjelmassa ja siitä päätetään budjettiriihessä. Minulle on kerrottu, että sellainen on tulossa, kertoo valtiovarainministeri Matti Vanhanen (kesk.) STT:lle. Veronkorotus on käytännössä nopeasti valmisteltavissa...