Suomalaiset suoriutuivat mainiosti Finlandia Trophyn avauspäivänä.
Uupunut joulupukki oli kontillaan rantavedessä seuranaan linnunnokkainen koira.
Jumbo-HIFK:n kokoonpanossa on käynyt syksyn aikana jo poskettomat 45 pelaajaa, kirjoittaa Ville Touru.
Kaksikon välit eivät ole lämpimät. Trump on muun muassa esittänyt, että Mamdani pitäisi mahdollisesti karkottaa maasta.
Jokerit tyrmäsi Mestiksen paikalliskamppailussa Kiekko-Vantaan tennislukemin.
Ensi vuonna pidettävän erikoisjoukkokurssin aloituspaikkoja on jo lisätty aikaisemmasta. Puolustusvoimien henkilöstön määrää ollaan kasvattamassa ylipäätään, ja lisäys koskee myös ammattisotilaista koostuvia erikoisjoukkoja.
Kansanedustaja Jouni Ovaska (kesk) moittii hallitusta siitä, ettei elokuva-alan korvaavia säästöjä kohdistettu yritystukiin, kuten alun perin oli tarkoitus.
PK-35 päätti luopua sarjapaikastaan ja halusi Gnistanin korvaajakseen. Palloliiton hallitus myöntyi seurojen tahtoon.
Tutkailimme erityistason seksuaaliterapeutin kanssa kaksi kalenterillista seksileluja, joiden yhteisarvo on jopa 900 euroa. Osa saa kehuja laadustaan, osa mietityttää.
AI oli kasvuyritystapahtuma Slushissa hoettu kirjainpari. Mutta mitä se konkreettisesti on? Neljä yrittäjää kertoo, mitä heidän yrityksensä haluaa saada aikaan.