Mika Taanilan kokeellisessa elokuvassa toimistotyöläisen loma-arki sirpaloituu. Unenomaisina hehkuvat, epätodelliset kuva saatiin lämpökameralla. Katsojalta vaaditaan keskittymistä.
Uteliaisuus erilaisuutta kohtaan on osa ihmisluontoa, ei osoitus syrjinnästä.
Jari-myrsky aiheutti tuhoa Vantaan Korsossa. Suuri kuplahalli Peakfin Arena on romahtanut Vantaan Korsossa myrskyn seurauksena. Asian vahvistaa Iltalehdelle hallin omistaja Marko Heikka.
Leo’s Leikkimaat ja Hoplopit uudistetaan yhtenäisiksi Leo’s-sisäleikkipuistoiksi.
Kuusi kohtuuhintaista autoa on ehdolla Vuoden autoksi Suomessa. Kalleimmat autot jäivät rannalle.
Valtiovarainministeriön mukaan raportin väitteet ovat ristiriidassa lainsäädännön arviointineuvoston näkemysten kanssa.
Karvonen on hoitanut osa-aikaisesti päävalmentajan tehtäviä vuodesta 2022 vuosittain uusitulla sopimuksella.
Heretic – epäuskoinen on virkistävällä tavalla erilainen kauhuelokuva, joka lässähtää hieman loppupuolellaan. Oikeastaan parasta elokuvassa on ryppyinen Hugh Grant.
Kiinan hallitus on FT-lehden mukaan neuvonut Yi Peng 3 -aluksen omistavaa yhtiötä tekemään yhteistyötä tapauksen tutkinnassa.
Piilevä munuaistauti voi löytyä virtsakokeesta, joka jää liian usein ottamatta.
Jos ruokarobotti joutuu pulaan, ohikulkijat voivat huoletta auttaa sitä.
Formula 1:n suomalaisveteraani harmittelee, että tieto F1-paikan karkaamisesta tuli niin myöhään.
Hoivakodin asiakkaan epäillään aiheuttaneen toisen asiakkaan kuoleman.
HS:n Uutisvisa testaa, oletko ajan tasalla. Kymmenen kysymyksen avulla saat selville, kuinka hyvin olet lukenut Hesarisi viime aikoina.
Hallituksessa ja järjestöissä ihmetellään, miten valtiovarainministeri ”korjaisi” yrittäjien eläkejärjestelmän. Helppoja ratkaisuja ei ole, politiikan toimittaja Teemu Muhonen kirjoittaa.
Poliisi epäilee, että lahtelainen Simon Ekpa on toimillaan edistänyt siviileihin kohdistuvaa väkivaltaa ja rikoksia Kaakkois-Nigeriassa.
Krp:n esitutkinnan mukaan yhdeksän lastensuojelussa työskentelevän henkilön on syytä epäillä syyllistyneen virkavelvollisuuden rikkomiseen.
Pohjolan hyvin toimivat pääkaupungit voivat olla eläkeläisille uusi paratiisi, ennakoi kaupunkikysely.
Tullisaaren puistoon olisi kyllä mahtunut yksi ainutlaatuinen luonnonmuistomerkki ja täydellinen elinympäristö lahopuusta hyötyville ja riippuvaisille eliölajeille.
Juurespelti on helppo ruoka, jota voi muokata sen mukaan mitä kaapissa sattuu olemaan.
The Athletic esitteli valintansa Leijoniin.