Puoluejohtajat Ylellä | Orpo tulistui Lindtmanille: ”Vääristelet koko ajan, lähes joka kohdassa”
Neljä puoluejohtajaa otti Ylen A-talkissa tiukasti yhteen työllisyydestä ja kasvusta.
Neljä puoluejohtajaa otti Ylen A-talkissa tiukasti yhteen työllisyydestä ja kasvusta.
Suomen 36 kauden mittainen putki F1:ssä katkeaa, kun Valtteri Bottas jäi ilman tallipaikkaa ensi kaudelle. Asia nousi puheenaiheeksi Ruotsissa.
Bolsonaron rikoskumppaneina oli raportin mukaan muun muassa väkeä maan armeijan eliittijoukoista ja poliisista. Heidän aikeinaan oli murhata Lula ja korkeimman oikeuden tuomari.
Korkein oikeusaste katsoi, että Empire-sarjan tähtenä tunnettu Jussie Smollett oli jo sovittanut rikoksensa.
Lauantaina lämpötilat putoavat pakkaselle etelärannikkoa myöten ja pilviverho rakoilee.
Kaiken kokeneet Jori Lehterä ja Leo Komarov iskivät maalin mieheen Ässiä vastaan.
Northvoltin mukaan yhtiön Skellefteån tehdas jatkaa toimintaansa normaalisti.
Ravintola Backakseen on murtauduttu tämän vuoden puolella jo kahdeksan kertaa.
Istuva liittokansleri Olaf Scholz on siten nousemassa valtapuolueen liittokansleriehdokkaaksi myös näissä vaaleissa. Hän on harvinaisen epäsuosittu.
Suomelle ottelulla ei ollut merkitystä.
Asiantuntijan mukaan Suomen sähköverkon säävarmuutta on jo parannettu, mutta tekemistä riittää edelleen.
Koosteessa esittelemme muun muassa senioriagentin, yliluonnolliset sisarukset, riitaisan lapsiperheen sekä väkeä 2010-luvun Lemmenlaivalta.
Arkkitehti Kari Nissisen aarre vie ainutlaatuiselle aikamatkalle kadonneeseen Helsinkiin. Pyykit liehuvat tuulessa nyt jo tuhoutuneen Puu-Pasilan puutalojen pihoilla.
Hyvärinen loukkaantui kevyellä lenkillä.
Gaetzia on syytetty muun muassa seksuaalisesta häirinnästä.
Gyllenhammar tunnetaan Volvon entisenä johtajana.
Taidekauppa on kärsinyt viime vuosina maailmantilanteen epävarmuuksista, ja se näkyy edelleen Suomenkin nykytaidemarkkinoilla.
Heka on korottanut vuokriaan ja lakkauttanut aluetoimistojaan.
Huuhkajien valmennusryhmän Jani Honkavaara on vahvoilla Suomen päävalmentajaksi, mutta myös ruotsalaiseen Djurgårdeniin.
Tutkimus seurasi valoherkillä seurantalaitteilla, miten tuhannet ihmiset elivät arkeaan valossa ja pimeydessä. Kummassakaan ei kannata olla väärään vuorokaudenaikaan.