”Suurin syy pääni kääntymiselle on se, että oma lapseni on aktivisti ja laittaa kroppaansa likoon Elokapinassa”, Meriläinen sanoo.
Ikaalisten Urheilijat ja Pohti SkiTeam juhlivat kauden viimeisten viestihiihtojen voittoja.
Kääntäjänäkin ansioituneessa Aki Salmelassa on amerikkalaisten proosarunoilijoiden suorasanaista charmia.
Maailmanmestari ei ollut uskoa uudistusta todeksi.
Ex-Beatle Paul McCartney kehottaa kaikkia kuuntelemaan Beyoncén kappaleen, joka syntyi alunperin kannanottona mustien kansalaisoikeustaisteluun.
Tiistaina alkanut takatalvi aiheutti Bird Lifen mukaan lintujen voimakasta pakomuuttoa. Pihoilla ja sulapaikoilla on nähty poikkeuksellisen paljon ruokaa etsiviä lintuja.
Musiikkitalon akustiikka syttyi täyteen loistoonsa urkujen ansiosta, kirjoittaa kriitikko Annmari Salmela.
Jos kaikki menee turkulaisen yläkoululaisen Akam Eliassin, 16, toiveiden mukaan, jonain päivänä hän on Suomen tasavallan presidentti. Ensimmäinen läpimurto politiikassa on jo takana.
On syytä huoleen, jos lapsi on yksinäinen ja eristäytyy kavereista.
Stubb sanoi, että nykyinen järjestelmä on hänen mielestään hyvä, tasapainoinen ja varsinkin tässä maailmanpoliittisessa tilanteessa hyvinkin toimiva.
Eläkeleikkaukset voitaisiin Purran mukaan toteuttaa esimerkiksi indeksit jäädyttämällä.
Heikki Kovalainen operoitiin Tampereen sydänsairaalassa viime viikolla.