Etelä-Korean syntyvyys on maailman alhaisin. Maan yritykset tiedostavat, että niillä on roolinsa ongelman ratkaisussa.
Sakari Laukkanen toivoo, että kaikki osallistuisivat säästötalkoisiin tasapuolisesti.
30 000 ihmistä on allekirjoittanut vetoomuksen, joka syyttää italialaistaiteilijaa jumalanpilkasta.
Ranska on nostanut hälytystilansa korkeimmalle tasolle Moskovassa viime viikolla tehdyn terrori-iskun jälkeen.
Pääsiäisenä kannattaa varata aikaa myös tv-sarjoille. Tarjolla on nimittäin monenlaista uutta Ronja ryövärintyttärestä 1800-luvun murhaajajahtiin ja monitasoiseen scifiin.
Tuomioistuimen mukaan nälänhätä on jo alkanut Gazan kaistalla.
Populistinen Reform UK -puolue hätyyttelee jo brittikonservatiiveja mielipidemittauksissa. Puolue houkuttelee politiikkaan pettyneitä: miehiä, työväkeä ja EU-eron kannattajia.
Testit Kenian teillä pakottivat Toyotan keksimään jotain uutta autoonsa.
Yhdysvallat haluaisi palestiinalaishallinnon ottavan ohjat käsiinsä Gazassa ja korvaavan Hamasin hallinnon. Israel ei ole lämmennyt ajatukselle.
HS:n uutiskooste kertoo torstain tärkeimmät uutiset Suomesta ja maailmalta. Päivittäinen kooste ilmestyy arkisin kello 19.