Kaipaamme arvostusta, mutta etsimme sitä vääristä paikoista, sanoo organisaatiopsykologi Pekka Tölli. Entinen pankkiiri kertoo, miksi mikään määrä kehuja ei välttämättä poista riittämättömyyden tunnetta.
Salwan Momikan mukaan Ruotsista oli tullut hänelle uhka sen jälkeen, kun hänet oli päätetty karkottaa ja Irak oli pyytänyt hänen luovuttamistaan.
Helsinki-hallin vapaaehtoiset kaupat eivät ole vieläkään varmistuneet. HS:n tietojen mukaan Helsingin johtavat poliitikot valmistelevat nyt hallin ostamista.
Alkuperäisen 1990-luvun sarjan näyttelijät palaavat saman katon alle. Hyvin vähän on muuttunut.
Helsingin palkanlaskun virhe oli suistaa lapsiperheen raha-asiat raiteiltaan. Natalia Hakola sai runsaan haamupalkan vuosia työsuhteen jälkeen.
Voguen mukaan yhtiön pyynnöstä kuvauksissa käytettiin laukkuja, jotka on valmistettu vegaanisista materiaaleista.
Helsingin kaupunki on varautumassa "omiin toimenpiteisiin", jos areenan kauppaneuvottelut eivät tuo toivottua lopputulosta.
Tuomarin mukaan ainakin osa Inventing Anna -sarjassa Rachel Williamsista esitetyistä luonnehdinnoista saattaa ylittää kunnianloukkauksen rajan.
Poikkeuksellisen laaja muoviroskalautta rantautui jäiden lähdettyä Hangon rannoille.
Oikeus katsoi miehen hankkineen kahleet navettaansa vapaudenriistoa varten.
Kohteesta saatiin kaikkiaan 13 tarjousta, ja sen käyväksi arvoksi on arvioitu 21,3 miljoonaa euroa.
HS:n 5x5-miniristikko ilmestyy päivittäin vaihtuvalla aiheella. Kokeile saatko kaikki sanat omille paikoilleen.
Helsingin keskustassa on häiriöitä raitiovaunulinjoissa 1, 2, 4, 5 ja 10.
Muusikko-tuottaja Diddy on liittovaltion seksikauppatutkinnan kohteena. Asianajaja kuvailee Diddyn omistamiin kiinteistöihin tehtyä ratsiaa perättömiin syytöksiin pohjautuvaksi noitajahdiksi.