Aiemmin on pidetty todennäköisempänä, että Mimaksen pinta on kokonaan paksun jääpeitteen alla.
Vastaamon tietomurrosta epäilty otettiin kiinni perjantaina Ranskassa. Kiinniotto ei muuta sitä, että pahin on jo tapahtunut, tietomurron uhri painottaa.
Pohjois-Englannin Yorkshiressa sijaitsevia Thornboroughin hengejä pidetään merkittävyydeltään jopa Stonehengen kilpailijana.
Paco Rabanne tuli tunnetuksi erikoisten materiaalien, kuten muovin ja metallin, käytöstä.
Pelastuslaitoksen mukaan tie jouduttiin sulkemaan noin seitsemän tunnin ajaksi turverekan nostamisen ja onnettomuuspaikan siivouksen vuoksi.
Suomalaishiihtäjät jäivät Toblachin maailmancupin sprintissä puolivälieriin.
Israelissa valtaan nousi laitaoikeistolainen hallitus, joka lietsoo eripuraa juutalaisväestön keskuudessa ja provosoi palestiinalaisia.
Viimeisimmässä EU-raportissa Suomessa tapahtui unionin maista eniten alle 25-vuotiaiden huumekuolemia.
Maajoukkueen valmentajilla on mahdollisuus valita Niko Anttola MM-joukkueeseen. Tahtoa siihen löytynee, mutta tarvitaan myös rohkeutta, kirjoittaa HS:n urheilutoimittaja Jussi-Pekka Reponen.
Torstaina Tukholmassa tavanneet pääministerit Sanna Marin ja Ulf Kristersson viestivät, että Suomi ja Ruotsi pitävät Nato-matkallaan yhtä.
Analyytikot arvioivat EKP:n nostavan ohjauskorkojaan keväällä useamman kerran saadakseen inflaation aisoihin.