Hipkinsin vahvistamista pääministeriksi työväenpuolueen sunnuntaisessa puoluekokouksessa pidettiin lähinnä muodollisuutena, sillä hän oli ainoa ehdokas.
Teollisuusliitto ajaa sosiaalivakuutusmaksujen siirtämistä takaisin työnantajan kontolle.
Ville Ranta on räjähtänyt pilapiirtäjänä roihuun, osoittaa ensimmäinen kokoelma hänen Iltalehden piirroksistaan.
Helsingin yliopiston hallinto-oikeuden emeritusprofessori Olli Mäenpää sanoo, ettei Uudenmaan maakuntaliiton johtaja Ossi Savolainen ollut esteellinen ostaessaan vip-palveluita Hyvinkään Tahkon edustusjoukkueilta. Savolaisen puolueettomuus saattoi sen sijaan Mäenpään mielestä vaarantua.
Kuulokojeen käyttö on asia, jonka merkitys dementian ehkäisyssä usein unohdetaan, kertoo asiantuntija.
Venäjän presidentin kovaäänisin kriitikko Aleksei Navalnyi pidätettiin kaksi vuotta sitten. Tänä viikonloppuna Navalnyin ja muiden poliittisten vankien vapauttamiseksi on osoitettu mieltä ympäri maailman.
Myös maatalouden tukeen kaavailtu 120 miljoonaa euroa saattaa pienentyä.
Viranomaiset saivat ilmoituksen Alavuden Vähälammelle noin puoli kaksitoista sunnuntaina.
Suomen yhdistetyn kärkimiehet napsivat sijat kahdeksan ja yhdeksän maailmancupin kilpailussa.
Ristomatti Hakola palasi varjoista ja juhli Suomen mestaruutta Tampereella.
The Sunday Timesin mukaan BBC:n hallituksen nykyinen puheenjohtaja auttoi takaamaan Boris Johnsonin jättilainan juuri ennen kuin Johnson suositteli häntä tehtävään.
Irtisanomisten tarkoituksena on puolustusministerin mukaan armeijan modernisointi. Kriittisten arvioiden mukaan Nato-myönteisistä sotilaista yritetään päästä eroon.
Krista Pärmäkoski pystyi latukartasta muodostamaan itselleen korkeuskäyrien avulla kolmiulotteisen kuvan kilpaladusta, kirjoittaa HS:n urheilutoimittaja Jussi-Pekka Reponen.