Koulutettu opettaja osaa miettiä sopivat menetelmät omalle ryhmälleen, kun hänen vain annetaan tehdä niin.
Hurske aitoi 60 metriä aikaan 7,90 Tampereella lauantaina.
Helsinkiläisten haaveilema A-lippu maksaisi likimain yhtä paljon kuin nykyinen AB-lippu.
Saariolla alkaa olla kiire päästä aloittamaan 13 000 kilometrin jättiurakkansa, jotta hän ehtii Miamiin ennen hurrikaanikautta.
1970-luvun tulehtuneesta poliittisesta ilmapiiristä ei juuri ole kaunokirjallisuutta kirjoitettu, Ville Hänninen toteaa esseekokoelmassaan.
Lauantaina järjestettävään mielenosoitukseen odotetaan suurta määrää protestoijia. HS näyttää noin kello 13 Suomen aikaa alkavan mielenosoituksen suorana.
Iso aalto iski kriittiseen osaan purjeveneen ensimmäisessä kilpailussa. Tulikettu-tiimin kippari Arto Linnervuo: ”Sama kuin formula 1 -autosta hajoaisi peräsiipi.”
Pitenevistä työurista on turha haaveilla, jos suomalaisten kunto jatkaa heikkenemistään, UKK-instituutti varoittaa. Instituutin laskelmien mukaan liikkumattomuus aiheuttaa Suomessa vuosittain miljardien kustannukset.
Georgios Kanellopoulos on hallitsevan Suomen mestarin tuorein pelaajahankinta.
Kihniössä tapahtui perjantaina vakava väkivallanteko, jossa loukkaantui kaksi henkilöä. Poliisi tutkii tapausta tällä hetkellä tapon yrityksenä sekä pahoinpitelynä.
Suomi on Lintilän mukaan päättänyt tehdä Yhdysvaltojen kanssa yhteisymmärryspöytäkirjan, jonka aiheena on ydinvoima.
Onnettomuus tapahtui Mäntsäläntien ja Erikantien risteyksessä Porvoon pohjoispuolella. Tie on poikki toistaiseksi. Kiertotie on järjestetty Kaarenkyläntien kautta, kertoo poliisi.