Kaikkien muiden puolueiden edustajat ovat allekirjoittaneet aloitteen.
YK:n ihmisoikeusvaltuutettu vaati Irania lopettamaan tarpeettoman voimankäytön mielenosoittajia vastaan. Satoja protestoijia on kuollut tänä syksynä turvallisuusjoukkojen käsissä.
Verkon hintavertailupalvelun selvityksessä jopa 11 prosenttia tämän vuoden Black Friday -tarjouksista paljastui ”valealennuksiksi”. Kilpailu- ja kuluttajaviraston asiantuntijan mukaan alennuksilla huijaaminen ei ole uusi asia.
HS:n tietojen mukaan pääepäiltyyn liittyvä yritys on vienyt Venäjälle kaivosalan tuotteita, joiden on väitetty olleen suomalaisen Metson valmistamia. Avunannosta epäilty nainen vapautettiin torstaina.
Varakilpailuna käyty kisa ei luvannut kovinkaan paljon Herolalle.
Sateenkaarivärit ovat sallittuja toisesta ottelukierroksesta lähtien.
Sekä Kilpailu- ja kuluttajavirasto KKV että Energiavirasto ovat viime aikoina aloittaneet sähkön korkeisiin hintoihin liittyviä tutkintoja.
Taivalkosken Suomen cupin voittovauhti ei riitä maailmancupissa. Rytmi löytyy harjoittelua keventämällä.
Lotta Schelin asuu naisen kanssa, eikä voi kuin ihmetellä Qatarin kehnoa ihmisoikeustilannetta.
Eugen Ruge kuvaa loistavasti neuvostoajan pelonsekaista arkea.
Ihmiset jonottivat antamaan äänensä Malesian parlamenttivaaleissa. Yksikään puolue ei saanut enemmistöä parlamenttiin, eikä sopivaa hallituskoalitiota saatu muodostettua. Lopulta Malesian kuningas ilmoitti valitsevansa uuden pääministerin.
Mikäli haluaa nähdä kauniita, isänmaallis-ihailevassa hengessä kuvattuja maisemia ja ilahtuu näkemyksestä, jonka mukaan alkukantainen elämä on puhdasta ja kaunista ja kaikin puolin oikeaa, Koulu maailman laidalla on harvinainen täky. El…