HS näyttää suorana valtiovarainministeri Annika Saarikon (kesk) tiedotustilaisuuden kello 15 alkaen.
Keskusrikospoliisi on saanut Wille Rydmanin seksuaalirikosepäilyä koskevan esitutkinnan valmiiksi.
Hallitus saavutti torstaina laihan sovun lakiesityksistä. Saamelaiskäräjälaki viedään eduskuntaan riitaisena.
HS Nytin karaokeilta järjestetään Ääniwallissa torstaina 24. marraskuuta.
Tutkimuksessa äänestyskäyttäytymisen yhteiseksi nimittäjäksi löytyi ensi kertaa radikaali oikeistolainen maailmankatsomus.
Hyllytys tarkoittaa, että maiden urheilijat eivät voi osallistua IPC:n alaisiin kilpailuihin ennen kuin hyllytys kumotaan.
Oikeuden mukaan lääkärin toiminta oli osin huolimatonta, mutta syy-yhteys sen ja potilaan kuoleman välillä jäi näyttämättä.
Olympiakomitea pitää hyvänä, että suomalaiset urheiluvaikuttajat pyrkivät saamaan äänensä kuuluviin ja olemaan päättämässä asioista.
Ulvilassa isänpäivänä syttyneitä kolmea tulipaloa tutkitaan tahallaan sytytettyinä. Kukaan ei loukkaantunut paloissa.
Kiinan ulkoministeriön tiedottaja ei kommentoinut, johtuiko Xin videolle tallentunut ripitys siitä, että Trudeau oli kertonut medialle puhuneensa mahdollisesta kiinalaisvakoilusta Kanadassa.
Hallitus tiedotti torstaina, että se ei toteutakaan aiemmin kertomaansa tuotekehityksen verokannustinta yrityksille.
Kuukausia jatkuneen palkanmaksuongelmien takia osa työntekijöistä on jäänyt ilman palkkaa.
Kotimaisessa lasten- ja nuortenkirjallisuudessa yksi on kirjastoissa ylitse muiden: Tatu ja Patu -sarja.