Lauantaina koko maassa sataa runsaasti.
Brasilialaishyökkääjälle vaadittiin vankeutta ja sakkoja kohutusta Barcelona-siirrosta.
Sosiaalisen median yhtiö Twitter poistuu New Yorkin pörssin listoilta lopullisesti 8. marraskuuta. Maailman rikkain ihminen Elon Muskin tekemä ostotarjous kaikista yhtiön osakkeista toteutui torstaina.
Teknologiayhtiöiden markkina-arvot ovat sulaneet korkojen noustessa. Elon Muskin yrityskaupan myötä Twitterin velkataakka ja menot paisuvat.
Malminkartanonhuipulle ajetaan pyörällä ja juostaan portaita pitkin yhteensä tuhat nousumetriä.
AB- ja BC-vyöhykkeiden kuukausilippujen hinnat ovat nousemassa yli viidellä eurolla. Opiskelijoihin hintojen korotus osuu euromääräisesti vielä rajummin.
Hallitusneuvos Olli Soraista epäillään törkeästä lahjuksen ottamisesta ja törkeästä virka-aseman väärinkäytöksestä. Epäilyt liittyvät suureen marjanpoimijoiden ihmiskauppavyyhtiin.
Nokian Renkaat kertoo tehneensä sopimuksen Venäjän toimintojensa myymisestä öljyjätti Tatnefille. Velattoman kauppahinnan arvioidaan olevan noin 400 miljoonaa euroa.
Paineet lentoyhtiöiden päästöjen leikkaamiseksi kasvavat. Huono kannattavuus ja raskas velkataakka tekevät tilanteesta Finnairille erityisen vaikean.
Olkalaukkunsa hukannut helsinkiläinen Riitta Lehto sai huomata, että rehellisiäkin ihmisiä yhä löytyy. Vantaalla lenkin tehnyt laukku palasi oikealle omistajalleen vielä samana päivänä.
Janne Heiskanen soitti yhtyeen kolmella ensimmäisellä albumilla.
Viikon suosituksissa lisäksi kotimaisen huippu-urheilun kulisseihin vievä Manageri-kirja sekä Sara Osmanin debyyttiromaani.
Zelenskyi sanoi pitävänsä Venäjän evakuointeja ”teatterina”.