Robert Helenius kohtaa raskaan sarjan huippuottelussa sunnuntaiaamuna Suomen aikaa Yhdysvaltain Deontay Wilderin. HS seuraa ottelua hetki hetkeltä.
Pakotteet purevat Venäjään, pulaa on jo panssarivaunujen laakereistakin, arvioi tuore raportti.
Noora Rädyn mielestä miesten kopissa yksi asia on yhä tabu.
Urheilijan biologinen passi on järjestelmä, jossa seurataan urheilijan tiettyjä biologisia muuttujia koko hänen urheilu-uransa ajan.
Canterburyn tarinoista tuttu Geoffrey Chaucer ja hänen palvelijansa olivatkin samalla puolella oikeudenkäynnissä, tutkijat huomasivat.
Kaupunki lupaa panostaa henkilöstöön aiempaa isommalla palkkakehitysohjelmalla ja koko henkilöstön työmatkaedulla.
Suomen tämän hetken menestynein ratsastaja Henri Ruoste on erikoistunut löytämään nuoria hevosia ja kouluttamaan niitä kohti maailman kärkeä.
Mason Greenwood pidätettiin kotonaan, BBC uutisoi. 21-vuotiasta jalkapalloilijaa epäillään naisystävänsä pahoinpitelystä ja raiskauksesta sekä tappouhkauksesta.
Kolme ulkomaalaista miestä vietti kuukauden Espoon alueella murtautuen asuntoihin. Käräjäoikeus arvioi toiminnan ammattimaiseksi ja suunnitelmalliseksi.
TPS:n valmentaja Jussi Ahokas ei voinut olla matkimatta vieressään istunutta Risto Dufvaa, kun hänelle tarjoutui siihen mahdollisuus.
Töölön sairaalan ortopediassa on keväästä asti pidetty kaksi tai kolme salia viikoittain suljettuna. Sama pula uhkaa uutta Siltasairaalaa.
Norjalaislehti VG haastoi Veronika Stepanovan polleat puheet Venäjästä. Hiihtäjä pysyi vankkumattomana mielipiteissään.
Asiantuntijat neuvovat, miten puunpoltossa voi välttää vaarallisten pienhiukkaspäästöjen muodostumista.
Springsteen versioi seuraavalla albumillaan soul-klassikoita ja Dylan analysoi kirjassaan ”modernin laulun filosofiaa”.