Venäjän varaulkoministerin mukaan EU-maat tuhoavat toimillaan ”humanitaarisen yhteistyön perustan”.
KHL-liigassa kiekkoilee yli 60 pohjoisamerikkalaista pelaajaa.
Liittokansleri Olaf Scholz kertoi, että pakettiin kuuluu myös hintakatto kaasulle sekä energiayhtiöiden isoja voittoja rokottava windfall-vero.
Imaamin poika Bakr Hasan valitsi teatteriuran.
Jokainen Jyvä ja akana nyt jaettavissa!
Mahsa Aminin kuolemasta roihahtaneet protestit jatkuvat ympäri maailmaa. Iranin siveyspoliisi pidätti ja pahoinpiteli 22-vuotiaan Aminin pukeutumissääntöjen rikkomisesta syyskuussa. Hän kuoli vammoihin. Iranissa protesteissa on kuollut kymmeniä ihmisiä. Satoja mielenos…
Dosentit muodostavat merkittävän tieteellisen osaajareservin, jota tulisi pyrkiä päinvastoin vahvistamaan.
Tekijät määrittävät teemaksi ”rahan ja lajin rakenteet”. Kun jalkapallon yhteydessä puhutaan rahasta, kyse on usein ahneudesta ja korruptiosta, kuten monissa muissakin miljardiluokan liiketoimissa. Jalkapallon mustan kirjan julk…
Sanomalehden lukemisen rituaali on häiriintynyt. Asia iskeytyi tajuntaani sinä kesäaamuna, kun luin YK:n pääsihteeri António Guterresin haastattelun. Hän totesi, että jos ilmastotoimet eivät tehostu, ihmiskunta tekee yhteisen…
Nämä Lee Cooperit ovat nielleet valtavasti vettä ja kemikaaleja. Nyt Suomessa osataan tehdä vaatejätteestä uutta kuitua, joka korvaa puuvillan.
Jyri Häkämies (kok) jos kuka tietää, mitä tarkoittaa sanonta, että kukaan ei ole profeetta omalla maallaan. Puoli Suomea muistaa yhä kuin eilisen, kuinka nykyinen EK-pomo saarnasi edellisessä elämässään ulkopolitiikan perusasioista. ”Suomen kolme…
Venla Pystysen esikoisromaanissa päähenkilön isä on tehnyt itsemurhan. Niin teki myös kirjailijan oma isä.
Naisopettajalta odotetaan äidillisiä tunteita, mutta voimat eivät riitä kaikkeen.
Järjen hedelmät päättää Saara Turusen trilogian.
Äiti ja tytär katosivat pudottuaan jättimäiseen kuoppaan Guatemalan pääkaupungin lähellä Villa Nuevassa. Reikä aiheutui rankkasateista, jotka romahduttivat tien alla kulkevan viemärijärjestelmän. Pelastajat nostivat sunnuntaina kuopasta ylös sinisen auton. Tytön …
Kansankapitalismi on siitä jännä järjestelmä, että sitä voi harrastaa kokonainen kansa, tosin yleensä edustajiensa välityksellä. Meillä on jopa aiheeseen keskittynyt ministeri, jota sanotaan omistajaohjausministeriksi. Hänen tehtävänsä …
Aalto-yliopiston ylioppilaskunta laittoi vuonna 2019 ylioppilaslehti Ainon tauolle. Kaksi viestintätoimistoa palkattiin selvittämään, mitä lehdelle voisi tehdä. Selvityksiin kului yli 30 000 euroa, noin 40 prosenttia Ainon 75 000 euron budjetista…
Belgialaisen Hans Op de Beeckin (s. 1969) työt muodostavat immersiivisen kokonaisuuden Helsingin Amos Rex -museossa. Harmaassa maisemassa voi vaeltaa kuin elämän eri vaiheita kuvaavassa teemapuistossa. Op de Beeck on luonnehtinut kori…
Ympäristönsuojelun emeritusprofessori: Maailman metsät eivät aiheuta ilmastonmuutosta.
Ilari Laakso on keskittynyt säveltämään täyspäiväisesti jätettyään Tampereen ja Pirkanmaan ammattikorkeakoulujen musiikkikoulutuksen johtotehtävät. Jam Pot esittelee kolme laulusarjaa ja kolme soolopianoteosta. Laakson musiikki on soinniltaan kirkasta ja rakenteeltaan k…
Mitä radan varrelle kerääntyneet ihmiset näkivät ja kokivat, kun he tulivat katsomaan Robert F. Kennedyn hautajaisjunaa vuonna 1968? Hollantilainen taiteilija etsi vastausta kiertämällä ovelta ovelle.
Simo Aalto on kotoisin Oulusta. Hänen isänsä on tunnettu tv-dokumenttien tekijä ja taidemaalari Eeli Aalto. Simon ensimmäinen taikatemppu oli kolikon hävitys rasiasta. Sen hän oppi Solmu Mäkelän käsikirjasta. Taidot ovat sitten karttuneet samalla tavalla k…
Jalankulkijat saavat jalkakäytävät käyttöönsä koko leveydeltä.