Suomen jalkapallomaajoukkueen päävalmentaja Markku Kanerva jättäisi mieluusti Norjan ja Ruotsin kohtaamisen väliin EM-karsinnoissa, joihin Huuhkajat pääsee toisesta arvontakorista.
Poikkeuksellisen voimakkaaksi kiihtyneen inflaation hillitseminen on keskuspankin ensisijainen tehtävä.
Hanna Smith ja Mika Aaltola uskovat, että epäillyt Nord Stream -iskut tulevat heikentämään lännen ja Venäjän suhdetta. Aaltolan mukaan Venäjä haluaa eskaloida sotaa, mutta tämä ei ole lännen intressi.
Säveltäjä Heinz-Juhani Hofmannin uusi ooppera kiehuu kahdeksan laulajan ryhmäenergiaa.
Vaaleanpunaisen Posankka-patsaan sisuksiin on pystynyt ryömimään sen takapuolen alta, kannikoiden välistä. Siihen halutaan nyt loppu.
Valinta oli monelle yllätys, ja äänet jakautuivat miltei tasan kahden ehdokkaan välillä.
Niinistö tapaa Viron presidentti Alar Karisin Tallinnassa.
Lisää poliitikkojen kommentteja kaasuputkivuodosta on luvassa hallituksen iltakoulun jälkeen myöhemmin illalla.
Lainanottokustannusten yleisenä mittarina pidetty korko oli edellisen kerran neljässä prosentissa lokakuussa 2008.
Rikosilmoituksen mukaan Ville Rannan kohteena ovat olleet muslimit.
Mitoituksen voimaantuloa lykätään niin, että huhtikuusta 2023 alkaen mitoitus on 0,65 ja joulukuusta 2023 alkaen 0,7.
Hinnat eivät ole läheskään saavuttaneet elokuun lopulla nähtyjä huippuja.
Kaupunki on todennut, että sen omat keinot ovat rajalliset.
Epävarmuus euribor-korkojen kehityksestä on suurta, koska euroalueen taloustilanne puoltaa sekä korkeita että matalia korkoja.
Kivikon hiihtohallia ei näillä näkymin avata ensi syksynä osana Helsingin kaupungin energiansäästötoimenpiteitä.
Tuli pääsi irti hieman ennen kello yhtä iltapäivällä paikallista aikaa. 17 ihmistä kuoli ja kolme loukkaantui.
Jeffrey Dahmer on yksi Yhdysvaltain historian häiriintyneimmistä sarjamurhaajista. Uusi dramatisoitu true crime -sarja nostaa keskiöön uhrit ja heidän omaisensa. ”On surullista, että he yrittävät vain tehdä rahaa tragedialla.”
Suomeen rakennetaan jopa 20 miljardilla eurolla tuulivoimaa kymmenessä vuodessa. Maailman rahastojätit kilpailevat voimaloiden omistuksesta.