Kuuttila-baariin keskiviikkoyönä murtautunut varas kelpuutti saaliikseen pelkkiä mietoja alkoholijuomia. Poliisi nappasi tölkkivarkaan kiinni suoraan baarista.
Kohusta toiseen ryvettynyttä Boris Johnsonia kuullaan iltapäivällä parlamentin kyselytunnilla.
Kirjastolla oli käynnissä translakia käsittelevä paneelikeskustelu. Kukaan ei loukkaantunut tapauksessa.
Ruotsille ja Suomelle annetut turvatakuut eivät tutkija Timo Miettisen mukaan ole sidoksissa yhteen henkilöön. Johnsonilla on kuitenkin ollut suuri rooli niiden järjestämisessä.
Olisivatko tekoälyn tekemät päätökset parempia kuin nykyiset, pohtii Riku Rantala kolumnissaan.
Lentäjälakko voi tyhjentää kriisiyhtiön kassan jo ennen oikeuden ratkaisua.
Kuulantyöntäjä Aatu Kangasniemi heräsi aamuneljältä, jotta olisi valmis Jerusalemin varhaiseen EM-finaaliin.
Vastustajat nostivat esiin myös sen, että maakaasun suosiminen hyödyttää Venäjää.
Verohallinto tiedotti, että ensi vuonna alkaa ruokaravintoloiden tehostettu verovalvonta. Mitä pitää ottaa huomioon jo nyt, jos menee Helsingissä halpaan ravintolaan.
Sanomalehti Karjalaisen mukaan lapsi oli alakouluikäinen ja tapaus sattui Kontiolahdella. Poliisi ei vahvista tietoja.
Niinistö twiittasi kesäisen kuvan Mäntyniemestä.
Kesäkuussa ensirekisteröidyistä henkilöautoista 15 prosenttia oli täyssähköautoja, kertoo Tilastokeskus.
Tullin ennakkotietojen mukaan sekä vienti ja tuonti olivat selvässä nousussa toukokuussa.
74-vuotias Santana kuljetettiin sairaalaan tarkkailtavaksi, ja hän tiedotti voivansa hyvin.
Tiktok-videoilla nuoret kuvaavat toisiaan saapumassa elokuvateattereihin tummiin pukuihin pukeutuneita. Pyrkimyksenä on mukailla Kätyrit-elokuvasarjan päähahmon Grun asua ja elkeitä.
Helsingin apuvälinepalvelun toiminta on ollut ongelmissa jo yli kymmenen vuotta. Asia käy ilmi Helsingin sisäisen tarkastuksen raportista, jonka HS sai haltuunsa tietopyynnöllä.
Tänä vuonna pyhiinvaellus Mekkaan on taas mahdollinen myös Saudi-Arabian ulkopuolelta tuleville. Koronapandemiaa edeltäviin pyhiinvaeltajien määriin ei kuitenkaan palata vielä tänä vuonna.