Asiasta kerrottiin vain päivä sen jälkeen, kun Turkki ilmoitti tukevansa Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyttä.
”Suomen puolelta tultiin verrattain vähän vastaan. Siitä huolimatta koen, että tässä on tehty sopimus kurdien kustannuksella”, sanoo Kurdiliiton puheenjohtaja Welat Nehri.
Salamat leimahtelivat Rauman keskustassa keskiviikkona voimakkaassa ukkosmyrskyssä. Ilmatieteen laitos varoitti, että Satakunnassa voi tulla vettä yli 20 millimetriä tunnissa.
Ruokatoimittaja Venla Rossin suurin herkku ovat osterit. Helsingissä niitä voi nykyään nauttia ostosten lomassa, after workilla tai pitkän kaavan mukaan.
Niskasen sisarukset puolustivat Aateli Racessa onnistuneesti edellisvuosien ykkössijojaan.
Yritys kielsi juhlien järjestämisen väliaikaisesti vuonna 2020, mutta päätyi tekemään kiellosta pysyvän.
Jalkapallon MM-kisoja isännöivässä Qatarissa homoseksuaalisuus on kielletty lailla. The Guardian -sanomalehti esitti kisajärjestäjille suoria kysymyksiä vähemmistöjen oikeuksien turvaamisesta kisojen aikana, mutta sai niihin ympäripyöreitä vastauksia.
Euroopan komission tavoite on vähentää tupakkatuotteiden käyttäjien määrää.
Suomen, Ruotsin ja Turkin allekirjoittamasta asiakirjasta nousi heti tulkintaeroja. Haaviston mukaan muotoilut Syyriassa toimivaa taisteluosastoa YPG:tä tai gülenisteja koskien olivat herkkiä. Ratkaisun takana oli muotoilu, jonka kanssa osapuolet voivat elää.