Natela Dzalamidze on maailmalistalla sijalla 43. nelinpelissä.
Putinin logiikkaa – demokraattisin silmin hulluuden ja murhaamisen logiikkaa – ja sen mahdollisia seurauksia ei pidä arvioida totutuilla kriteereillä.
Prinsessa Ingrid Alexandra nousee jonain päivänä Norjassa valtaan.
Amanda Blickin mukaan Wille Rydmanin väitteet blogikirjoituksessa eivät pidä paikkaansa.
Grenoblen kaupunki päätti sallia burkinit uimaloissaan. Päätös vietiin pikavauhtia oikeuden eteen.
Rydmanin ero valtuustoryhmästä on toistaiseksi voimassa.
OKM jakoi 856 000 euron edestä harjoittelu- ja valmennustukea sekä 275 420 euroa koronakorvauksia.
Paula Koivuniemi ja Ilkka Vainio ovat pitkäaikaisia ystäviä.
Mika Häkkinen hallitsi formulamaailmaa 1990-luvun lopussa.
Ruokavirasto määräsi maanantaina kaikki elintarvikeyhtiö Sikabaarin Lihatuote oy:n valmistamat tuotteet hävitettäviksi. Yrittäjä selittää tilannetta kiireellä ja rahapulalla.
Helsingin kokoomuksen mukaan Rydman teki päätöksen itse.
Yhdysvaltojen Frances Tiafoe putosi ensimmäisellä kierroksella Britannian Eastbournen ATP-turnauksessa.
TPS:n kausi päättyi hopeamitaliin Tampereella huhtikuussa.
"Meillä on hieman vaikeuksia olla keskivertoa parempia Natossa."
Euroopan unioni aikoo kieltää uusien polttomoottoriautojen myymisen vuodesta 2035 eteenpäin.
Henrik Dettmann ei päästänyt Lassi Tuovia helpolla Susijengin tiedotustilaisuudessa.
Tuusulan asukasluku ylitti 40 000 asukkaan rajan toukokuussa.
Eniten kaupunkilaisia huolestuttaa omilla asuinalueillaan viheralueiden väheneminen, paikkojen töhriminen ja rikkominen sekä syrjäytyminen.
Mahdollisista jatkotoimista päätetään lähipäivinä.
2000-luvun alussa suomiräpissä käsiteltiin paljon huumeita, väkivaltaa ja itsetuhoisuutta. Kuvituskuva.
Rantanen löysi yhden parannettavan osa-alueen joukkueensa pelistä.
Iiris Suomela sanoo, että salakuvausta ei tule hyväksyä.
Liikenne kulkee jälleen normaalisti Pohjoisesplanadilla.
Iivo Niskasen verotettavat tulot ylittivät 80 000 euron rajan.
Pääministeri Sanna Marinin (sd) kieltäytymisen jälkeen vuoden 2024 presidentinvaalien tilanne näyttää paljon selvemmältä.