Kaupungeille tulisi kansanedustaja Veronika Honkasalon (vas.) antaa mahdollisuudet kilpailuttaa sähköpotkulautayritykset. — Monissa Euroopan maissa asiaa on säännelty lainsäädännön tasolla, esimerkiksi sääntelemällä mahdollisuudesta kilpailuttaa sähköpotkulautayritykset. Kilpailutuksessa on voitu asettaa ehtoja esimerkiksi ajoneuvojen turvallisuutta, pysäköintiä, ajamisen valvontaa ja vastuullisuutta koskien. Suomessa tämä ei ole mahdollista, harmittelee Honkasalo. Hän onkin jättänyt liikenne- ja... Читать дальше...
Venäjän haaveissa Hersonin alueesta ja Krimistä tulee venäläinen vilja-aitta, jonka satamiin rahdataan rautateitse anastettujen alueiden vehnää miljoonia tonneja vuodessa.
Mike Tyson ja Lennox Lewis kohtasivat suurottelussa 8. kesäkuuta 2002.
Pandemia-aikana eläinsuojeluilmoitusten määrä on kasvussa, mutta myös huonoa harkintaa lemmikin valinnassa näkyy entistä enemmän.
Aiemmin tiloissa toimi hävikkiruokaravintola. HOK-Elanto on perustellut ravintolan sulkemista koronapandemian aiheuttamalla asiakaskadolla.
Erityisesti tulevien viikkojen sademäärä ratkaisee, kuinka paljon hyttysiä on tänä kesänä.
Arto Noras jättää Naantalin musiikkijuhlien taiteellisen johtajuuden 42 vuoden jälkeen. Hänen seuraajansa Elina Vähälä kertoo, miten Naantalissa jatkossa musisoidaan.
Uuden ennusteen mukaan maailmantalous kasvaa tänä vuonna kolme prosenttia ja 2,8 prosenttia ensi vuonna.
Sander Sagosen kuljetettiin välittömästi sairaalaan loukkaantumisen jälkeen.
Suomelta on jäänyt saamatta merkittävä määrä verotuloja järjestelmällistä veronkiertoa tarjoavien yritysten takia.
Toiminta verojen kiertämiseksi on ollut hyvin ammattimaista ja järjestelmällistä. Kuvituskuva.
Johnson voitti maanantaina konservatiivipuolueensa parlamenttiryhmän luottamuksen äänin 211–148, mutta tulos on nähty myös johtajuuden häviönä.
Suomen Nato-hakemus allekirjoitettiin Iltalehden toimittajalta lainatulla kynällä.
Merkelin ensimmäinen esiintyminen julkisuudessa oli vahvan ja eloisan poliitikon puolustuspuhe, eikä häneltä kysytty pahimpia kysymyksiä, kirjoittaa HS:n Berliinin-kirjeenvaihtaja Hanna Mahlamäki.
Komissio esittää, että ydinvoima ja maakaasu voidaan sisällyttää EU:n vihreiden sijoituskohteiden eli taksonomian listalle. Useat mepit ovat esitystä vastaan poliittisesta väristään riippumatta.
Kalifornialaisnainen sai sohvan ilmaiseksi ja teki elämänsä suurimman löydön. Vicky Umodu teki hätkähdyttävän löydön tuotuaan kotiin Craigslist-sivustolta löytämänsä sohvasarjan. Kaikki alkoi, kun Vicky alkoi etsiä huonekaluja uuteen kotiinsa. Yhdessä ilmoituksessa oli tarjolla tuoli ja sohvasarja, täysin ilmaiseksi.
Evander Kane on yksi NHL:n kohutuimmista pelaajista.
Stig Millehaugen, 53, tunnetaan myös ”Norjan vaarallisimpana miehenä”.
Belgia hävisi Nations Leaguessa Hollannille.
Arto Noraksen jäähyväisfestivaali Naantalissa 42 vuoden jälkeen alkoi opus 42 -konsertilla.
Useat Suomen kumppanimaat haluavat harjoituksiin tulolla viestiä tukeaan Suomen Nato-hakemukselle.