Ostajat arvostavat rauhallista tutustumista asuntoon itselleen sopivana aikana. Kiinteistövälittäjien mukaan yhteisesittely sopii kuumiin kohteisiin varsinkin asunnon ensimmäisellä esittelykerralla.
Enemmistö amerikkalaisista haluaa tiukempia aselakeja, mutta vain harva uskoo kongressin saavan niitä aikaan.
Terveysviranomaisissa apinarokon leviäminen heläytti hälytyskelloja, mutta apinarokosta ei ole tulossa uutta laajaa pandemiaa.
Näyttelijä Leif Wagerin syntymästä tuli helmikuussa 100 vuotta ja kuolemasta maaliskuussa 20 vuotta.
Pirkko Pöntisen reportaasissa arvioidaan entisen presidentin tulevaisuutta.
Sarjan alkuasetelma on herkullinen, joskin moneen kertaan testattu: sekalainen sakki kootaan yhteen.
Leffa tulee edustaneeksi niin perinteisen romanttista mieskuvaa, että naiset jäävät väistämättä syrjään.
Pohjois-Korea testasi varhain keskiviikkona kolmea ballistista ohjusta, joista yksi oli mannertenvälinen.