Jussi Saramo hehkuttaa hallituksen kolmea suurta rakenteellista uudistusta sekä rohkeutta tehdä toisenlaista talouspolitiikkaa kuin aiemmissa talouskriiseissä tehtiin. Pääsiäisen alla puhelimessa on sodasta ahdistunut mutta tulevaisuuteen katsova ryhmyri eli eduskuntaryhmän puheenjohtaja. Vasemmistoliiton Jussi Saramo on tyytyväisenä katsonut, kun koko Eurooppa on herännyt vihreän siirtymän tarpeeseen. Fossiilivapaa yhteiskunta on nyt lähes kaikkien huulilla. – Kuinka paljon vasemmisto ja...
Liikkuvuushaaste toimii hyvänä taukojumppana tai vaikka illanistujaisten ohjelmanumerona. Netissä kiertää jatkuvasti erilaisia haasteita, joissa ihmiset kokeilevat kehonsa liikkuvuutta. Osassa väitetään räikeästi, että liikkeet onnistuisivat esimerkiksi vain miehiltä tai vain naisilta, mutta todellisuudessa sukupuolella tuskin on ratkaisevaa merkitystä. Iltalehden testiryhmä kokeili kolmea liikettä, jotka ovat herättäneet hilpeyttä muun muassa videopalvelu Tiktokissa. Katso alta, kuinka testit sujuivat ja kokeile, onnistuisitko sinä.
Roni Hirvonen oli iskussa Tshekin harjoitusturnauksessa. Arkistokuva vuodelta 2021.
Dallas voitti kotonaan San Josen maalein 2-1. Dallasin Esa Lindell otti syöttöpisteen, San Josen Kaapo Kähkönen torjui 24 kertaa.
Valkoposkihanhet ovat saapuneet jälleen Helsinkiin. Nämä linnut kuvattiin Helsingin Töölönlahdessa heinäkuussa 2020.
Siirtoautot ovat autoliikkeiden autoja, jotka tarvitsevat siirron paikkakunnalta toiselle. Kuvituskuva.
Rodion Amirov pelasi Venäjän maajoukkueessa 2020 Karjala-turnauksessa Helsingissä.
Tulvia voi esiintyä Uudellamaalla, Päijät-Hämeessä, Kanta-Hämeessä, Etelä-Pohjanmaalla ja Kymenlaaksossa.
Järkyttävän tapauksen taustat ovat vielä epäselvät.
Panu Laturi ei halua katkeroitua tapahtuneen vuoksi, eikä hän myöskään syytä ketään.
Sadan neliön omakotitalo tuhoutui asuinkelvottomaksi.
Rap-artisti Einárin ampuminen kuoliaaksi puhutti Ruotsissa viime lokakuussa. Kuva ampumapaikalta Tukholmassa.
Muun muassa Kyproksella on osoitettu mieltä Venäjän puolesta.
Maapallolla on elänyt lähes kaksisataa norsulajia pitkähampaisesta mastodontista tuuheaturkkiseen villamammuttiin. Miksi lajeja on jäljellä enää kolme?
Rap-artisti Joacim Viljamaan lapsuutta varjosti adhd, ja teini-iässä hän sairastui syöpään. Äiti Elina eli vaikeat ajat poikansa rinnalla, kunnes murtui itse.
Maailman tunnetuin rotuerottelun vastustaja vietti vankilassa lähes 30 vuotta. Tyly kohtelu ei murtanut häntä vaan kypsytti hänestä kansakunnan yhdistäjän.
Kun Harvardin käynyt Ida Paul ja näyttelijänäkin tunnettu Kalle Lindroth tekivät ensimmäisen yhteisen biisin, siitä tuli heti hitti. Nyt heillä on neljä tuntia aikaa tehdä uusi kappale, eikä se olekaan ihan niin helppoa.
Juhaa, Joukoa ja Liisaa yhdistää yksi asia. Päihtymisestä tuli niin tärkeää, että kaikki muu elämässä menetti merkityksensä. Miksi juuri heille kävi niin?
Zimbabwessa rakentaminen tuhoaa kosteikkoja. Köyhimmät saavat näin kelvottomia koteja, ja samalla menetetään puhdas vesi ja herkkä ekologia. Olisiko ongelma ratkaistavissa?
Suutarien, ompelijoiden, verhoilijoiden ja muiden korjauspalveluiden arvonlisäveroa pitää laskea.
Seurajoukkue voi säilyä entisellään
Rakennusvalvonta on aikoinaan laiminlyönyt purkutöiden valvonnan ja jättänyt muun muassa ennallistamisen pakkokeinot käyttämättä.