Professori varoittaa lobbareitakin: Tekijänoikeus voi menettää merkitystään, jos sitä muokataan lakiesityksessä kansan oikeustajun vastaiseksi.
Olli Rauste sanoo Mika Lehtimäen saavan Olympiakomitealta kevyemmän kohtelun kuin Anni Vuohijoki tai ”Tokion mies”. ”Jos ne kaksi lievempää tapausta siirretään oikopäätä Suekiin, niin miksi vakavinta ei siirretä”, Rauste kysyy.
Elon Muskista tuli vastikään Twitterin suurin osakkeenomistaja.
Käytännön syistä poikkeuksellista indeksikorotusta ei saada voimaan nopeammin, kertoo johtaja Liisa Siika-aho sosiaali- ja terveysministeriöstä.
Töhryt ilmestyivät rakennuksiin keskiviikon ja torstain välisenä yönä.
Eteläafrikkalaisten viranomaisten mukaan maassa koettu myrsky on ollut yksi pahimmista maan historiassa.
Joona Luodon edustama Tappara on askeleen päässä finaaleista.
Vasemmistoliiton kansanedustaja Pia Lohikoski vaatii tiukempia toimia venäläisoligarkkien omistuksien piilottelua vastaan. Lohikoski kirjoittaa blogissaan, että Suomessa tämä voitaisiin tehdä tehokkaammalla edunsaajatietojen keräämisellä ja läpinäkyvyydellä. – Pakotteiden vaikuttavuus riippuu nyt myös siitä, pääsemmekö tarpeeksi tehokkaasti puuttumaan oligarkkien varoihin, joita on myös Suomessa. Omistuksien läpinäkyvyydellä on tässä avainrooli. Tietoja on kerättävä Suomessa laajemmin, ja niihin... Читать дальше...
Miika Juntusen vankeusrangaistuksen koeaika loppui viime toukokuussa.
Allyson Felix on kymmenkertainen Yhdysvaltain mestari.
Veeran johtamistaidot huolettavat muita.
Työministeri Tuula Haatainen siirsi pääkaupunkiseudun lakkoa kahdella viikolla.
Saipem 7000 -alus kuvattuna saapumassa Rotterdamin satamaan tammikuussa.
JHL, Jyty ja Juko ovat jättäneet lakkovaroituksen kymmeneen kaupunkiin, jos sopua ei synny.
Kevytkannabistuotteet, kuten cbd-öljy, lasketaan Euroopan unionissa uuselintarvikkeiksi. Uuselintarvikkeiden käyttö ei ole sallittua ilman uuselintarvikelupaa, eikä cbd-valmisteille ole sellaisia toistaiseksi myönnetty.
Ranskassa toteutettiin Venäjän oligarkkien omaisuuteen kohdistuva laaja takavarikko.