Pohjoisen suurin merijään aukko on elättänyt niin eläimiä kuin ihmisiä.
Kaupungin on turha toistella mantraa yksittäistapauksista.
Jäikö Venäjän toiminta huomaamatta?
Mia Halmeen dokumenttielokuva seuraa suomalaisia, jotka lähtivät tieteen nimissä Afrikan Beniniin hankkimaan ripulin vapaaehtoisesti.
Ulko- ja turvallisuuspolitiikassa perusteiden muuttumiseen liittyvää lopullisuuden tunnetta on helppo ymmärtää. Talouspolitiikan puolella tilanne on toinen.
Dokumentti koostuu pääosin kotivideoista, keikkatallenteista ja muusta rosoisesta kuvamateriaalista. Omaisia ja yhteistyökumppaneita haastatellaan.
Kymmenosaisessa sarjassaan musiikkitoimittajat Vainiola ja Laine keskustelevat popmusiikista.
Vallanpitäjät ovat valmistelleet venäläisiä sotaan jo pitkään. Se helpotti propagandaa, kun hyökkäys helmikuussa alkoi.
Kaikilta maahan saapuvilta vaaditaan edelleen tartuntatautilain nojalla todistus täydestä rokotesarjasta, sairastetusta koronavirustaudista tai negatiivisesta testituloksesta.
Vuorokauden ylin lämpötila on ennusteen mukaan 2 astetta ja alin -3 astetta.
Vuorokauden ylin lämpötila on ennusteen mukaan 1 astetta ja alin -3 astetta.
Vuorokauden ylin lämpötila on ennusteen mukaan 2 astetta ja alin 0 astetta.
Vuorokauden ylin lämpötila on ennusteen mukaan 1 astetta ja alin -3 astetta.
Vuorokauden ylin lämpötila on ennusteen mukaan 2 astetta ja alin -5 astetta.
Vuorokauden ylin lämpötila on ennusteen mukaan 2 astetta ja alin 0 astetta.
Vuorokauden ylin lämpötila on ennusteen mukaan 2 astetta ja alin -1 astetta.
Liike katsoo käräjäoikeuden tuomion olevan uhaksi demokratialle.
Karim Benzema (kesk.) johdatti Real Madridin 3–1-vierasvoittoon Lontoossa.
Turmassa oli osallisena kuorma-auto ja henkilöauto