Valtakunnansyyttäjä on nostanut syytteen kansanedustaja Päivi Räsästä vastaan kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Räsänen on lainannut julkisesti Raamatun tekstejä ja näkemyksiä homoseksuaalisuudesta. Niiden mukaan homoseksuaalisuus on saastaista, häpeällistä, syntiä ja Räsäsen mukaan myös kehityshäiriö. Suomessa tuomioistuimen riippumattomuutta on perinteisesti pidetty tärkeänä ja koskemattomana. On ennenkuulumatonta, että Räsänen ja hänen kannattajansa ovat herättäneet laajan kansainvälisen kampanjan... Читать дальше...
Lähetyksessä selviää myös, kuka ravivalmentaja kuvaili uransa alkua näin: "Mulla oli kypärä, jamekset ja Ruotsista varastettu ajopusero."
Turussa ja kymmenellä muulla paikkakunnalla vaaditaan autoilun kustannusten leikkaamista.
Niin sanotut Donetskin kansantasavalta ja Luhanskin kansantasavalta ovat itse julistautuneet itsenäisiksi.
Aarre Elo vuonna 2014.
Työryhmä esitti työnantajalle oikeutta käsitellä työntekijän rokotustietoja. Sosiaali- ja terveysministeri Hanna Sarkkisen mukaan ensi viikolla päätetään, lähteekö esitys lausunnoille vai ei.
Teknisen ratkaisun on oltava päätetty ennen rakennuslupahakemuksen jättämistä, asiantuntija muistuttaa.
Kun maailmankuulu valmentaja patistaa epäröivää hevosta oksalla huitomalla ja lyömällä hyppäämään vesiesteelle ja tilanteesta julkaistaan video, on globaali kohu hetkessä valmis.
Kohutun Eteri Tutberidzen valmennusryhmään kuuluva Trusova pettyi raskaasti, vaikka keräsi huippupisteet.
Jos Suomelle tulisi pyyntö mahdollisen tapaamisen järjestämisestä Suomessa, valmius palvelusten tarjoamiseen on olemassa, ulkoministeriöstä kerrotaan yleiseen sävyyn.
Perussuomalaiset olisivat halunneet puuttua autoilun kasvaneisiin kustannuksiin polttoaineveroa laskemalla.
Pandemia-ajan kokemusten perusteella etsitään sekä heikkoudet että hyvät toimintamallit, sanoo Liisa-Maria Voipio-Pulkki.
Torviprotesti 4.0:ksi nimetty autoilijoiden mielenilmauksen on määrä edetä kävelyn marssitahtia Helsingin Ruskeasuolta Mannerheimintietä Kauppatorille.
Etelä-Savossa katto oli sortua 50 lehmän päälle.
37-vuotias Valtteri Filppula valmistautuu uransa viimeiseen olympiaotteluun.
Britannian inflaatio on korkeimmillaan lähes 30 vuoteen.
Poliisi kieltäytyi aiemmin kertomaan tiedotusvälineille järjestäjää. Tämän jälkeen useat mediat laittoivat poliisin tietopyynnön saada haltuunsa asiakirjat, joista ilmenee järjestäjätaho.
Palkkakeskusteluun palataan useilla aloilla loppuvuodesta.
Yleisen työttömyyskassan (YTK) saamien työttömyyspäivärahahakemusten määrä nousi tammikuussa tuntuvasti, mikä ennakoi työttömyyden lähtevän kevättalvella nousuun.
Kamila Valijeva, 15, on vain yksi surullinen tarina lisää kansainvälisen taitoluistelun historiassa. HS kertoo, kuinka kävi Venäjän menneille lapsitähdille: ”Kuin olisin ollut haiden keskellä mereen heitettynä.”
"Suomenlahden ravinnetilanteeseen vaikuttaa todennäköisesti enemmän Itämeren pääaltaalta tuleva veden vaihto kuin maalta tulevan fosfaattikuormituksen muutokset", arvioidaan Suomen ympäristökeskuksen tiedotteessa.
Vasemmistonaiset: Naisiin kohdistuvan väkivallan vastaista työtä vahvistettava hyvinvointialueilla. Vasemmistonaiset vaatii, että lähisuhdeväkivallan, seksuaalisen väkivallan ja hyväksikäytön uhrien kohtaamiseen ja auttamiseen on oltava tarpeeksi osaamista ja riittävät palvelut kaikilla hyvinvointialueilla. Järjestö muistuttaa siitä, että koronapandemian aikana useat väkivaltatyötä tekevät järjestöt ovat raportoineet lähisuhdeväkivallan lisääntymisestä. Samaan aikaan jopa 47 prosenttia yli 15-vuotiaista... Читать дальше...
Lapsi jäi peruuttamassa olleen auton takarenkaan alle. Hän kuoli saamiinsa vammoihin sairaalassa.