Joukkojen lähettäminen on enimmäkseen symbolinen ele. Yhdysvalloilla on Euroopassa entuudestaan yli 60 000 sotilasta.
Pihabongauksessa nähtiin tavallisia talvilajeja. Sekä osallistujia että mustarastaita oli runsaammin kuin koskaan.
Tuoreen kirjan mukaan yksinkertaisilla aineksilla voi saavuttaa raikkaan tiskikoneen ja puhtaat tiskit.
STM:n kansliapäällikkö Kirsi Varhila viittaa pääministerin näkemykseen, jonka mukaan Suomi näyttää tulevan tautitilanteessaan noin pari viikkoa Tanskaa ja Norjaa perässä.
Toni Nieminen kertoo, että moni palavalla intohimolla mäkihyppyä tehnyt valmentaja on lopettanut hommat.
Sopimuskauden vaihtuessa lähes kaikkien terassiyrittäjien tulee tehdä kaupungin kanssa uusi sopimus. Kaupungin mukaan uusittavia sopimuksia on useita satoja.
Katalonialaisseura tiedotti keskiviikkona tehneensä Aubameyangin kanssa kesäkuuhun 2025 ulottuvan sopimuksen.
Suomalaismeppien mukaan Venäjän uhittelu voi vaikuttaa itäeurooppalaisten kantoihin ja toisaalta EU:n rivien repeäminen tässäkin kysymyksessä olisi Moskovan etujen mukaista.
Nokia julkaisee osavuosikatsauksensa torstaina mutta antoi ennakkoarvionsa koko vuoden tuloksesta tammikuun puolivälissä. Ennakkotiedoista selviää, kuinka pitkään yhtiöltä kesti toipua Alcatel-Lucentin ostamisen aiheuttamista ongelmista, kirjoittaa HS:n taloustoimittaja Petri Sajari.
Liigajumbo Ässät yrittää Lahdessa katkaista yhdeksän ottelun tappioputkensa. Hanke alkoi hyvin, kun Derek Barach iski avausmaalin 21 sekunnin pelin jälkeen.
Poliittinen vääntö EU-tason sääntelystä on suurelta osin vasta alkamassa, ja kuluvan vuoden aikana julkaistaan lisää metsiin liittyviä lainsäädäntöesityksiä.
Venäjän aktiivisuus ei tarkoita sitä, että länsi tanssisi Venäjän pillin mukaan. Venäjän kuviot ovat myös niin monimutkaisia, että niissä Venäjä saattaa vielä kompastua omiin jalkoihinsa.
Therese Johaugin uran synkin hetki oli dopingkärähdys 2016 ja kilpailukielto seuraavana vuonna. Torbjörn Johannson ei silti hylännyt häntä.
Rattijuopumuksesta kärähtänyt Heikki Hursti toimii Veikko ja Lahja Hurstin Laupeudentyö ry:n varatoiminnanjohtajana.
Henna Kalinainen on kokenut, miltä velkaantuminen ja luottotietojen menetys tuntuu arjessa.
Hyökkäys sattui Iturin maakunnassa, jonka väkivaltaisuuksissa kuoli viime vuonna ainakin 1 200 ihmistä.
Perustettava yhtiö on Lantmännen Agron täysin omistama tytäryhtiö.
Joonas Kemppainen ei matkusta Pekingiin Leijonien mukana.
Lindfelt toimi Åbo Akademin vararehtorina vuosina 2019–2022.
Laskiaispullien myynti riippuu etelän lumitilanteesta, SOK:lta kerrotaan.
Päivi Räsänen Helsingin käräjäoikeudessa.
Ravintoloitsija Henri Alén on nostanut Twitterissä esiin huolensa paitsi ravintolayrittäjien, myös tuottajien puolesta.
Maltillisen kokoomuksen puheenjohtaja Ulf Kristersson pyrkii Ruotsin pääministeriksi syksyn vaaleissa.
Ruotsin puolustusministeri Peter Hultqvist (vas.) ja ulkoministeri Ann Linde keskustelevat Haaviston ja Kaikkosen kanssa Tukholmassa.