Urheiluministeri Antti Kurvinen.
Tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen (kesk) on Pohjoismaiden ainoa urheiluministeri, joka matkustaa Pekingin olympialaisiin.
Pekingissä huipentuu kaikki nykyisen olympialiikkeen saama kritiikki. Ja vielä vähän enemmän.
Aiempaa useampi venäläinen odottaa levottomuuksia tai konflikteja kotimaassa ja sotaa Naton, Yhdysvaltojen tai naapurimaiden kanssa.
Nato-jäsenyydestä Sanna Marin kertoi olevansa samoilla linjoilla presidentti Sauli Niinistön kanssa.
Raportoitujen koronatartuntojen määrä ei enää kuvaa todellista tartuntamäärää, sillä osa kotitesteissä löytyvistä tartunnoista ei ilmene virallisista luvuista.
Sanna Marin (sd) väläytti rajoituksista luopumista Päätoimittajien yhdistyksen tilaisuudessa.
Pääministeri vieraili maanantaina päätoimittajien vieraana. Pääministeri Sanna Marin (sd.) ei kannata opetukseen, tieteeseen ja tutkimukseen suuntautuvia leikkauksia. Marin kertoi näkemyksestään Päätoimittajien yhdistyksen tilaisuudessa maanantaina. Sivistystyönantajat on kannanotoissaan viime päivinä kiinnittänyt huomiota Suomen Akatemian budjettiin ensi vuonna kohdistuvaan 120 miljoonan euron leikkaukseen. Marin ei viitannut kyseiseen kannanottoon, mutta painotti, ettei tue tiedeleikkauksia. Hän... Читать дальше...
Kirkon sali sijaitsee kengän kärjessä.
Edelliset neuvottelut päätyivät käytännössä umpikujaan, kun Venäjä ei tyytynyt länneltä saamiinsa vastauksiin niin sanottuihin turvallisuustakuihin.
Kausivaihtelusta tasoitettu bruttokansantuote kasvoi loka–joulukuussa 0,3 prosenttia edellisestä vuosineljänneksestä, ilmenee maanantaina julkaistuista ennakkotiedoista.
Ministerit keskustelevat ministeriön mukaan kahdenvälisistä aiheista, Euroopan turvallisuudesta sekä ajankohtaisista kansainvälisistä kysymyksistä.
Podcast-juontaja Joe Rogan kommentoi ensimmäistä kertaa Spotify-kohua. Hän kertoo olevansa pahoillaan, että Neil Young poistui musiikkipalvelusta.
Pohjantähden toimitusjohtajan mukaan asiakkaat ovat siirtyneet entistä enemmän asioimaan verkossa ja puhelimitse perinteisen konttoriasioinnin sijaan.
Tapahtuma järjestetään verkossa ja pienimuotoisina yleisötapahtumina, jos pandemiatilanne sallii.
Kuvataiteilijat pitävät arvovaltaisen taidekilpailun palkintosummaa lähinnä loukkaavana. Hämmennystä on aiheuttanut se, että kilpailun raadissa istuvat Kiasman johtaja ja Taidemaalariliiton toiminnanjohtaja.
Hyvinvointialueiden hoidettavaksi siirtyisi muun muassa ympäristöterveydenhuollon tehtävät. Hyvinvointialueille ehdotetut uudet tehtävät ovat tällä hetkellä kuntien vastuulla.
Mikael Shiffrin on sanonut toivovansa voivansa kilpailla kaikissa viidessä alppihiihdon lajissa Pekingin olympialaissa.
Naisturisti loukkaantui vakavasti kelkan kaaduttua sillalla. Oikeuden mukaan yrittäjä oli ollut huolimaton, mutta ei törkeän huolimaton.
Liki joka kolmannen alku-uransa kisoistaan nimiinsä vienyt Ropertto siirtyy Terho Rautiaisen treeniin.
Alle puolella metsänomistajista on kokonaiskäsitys puunmyyntitulojensa käytöstä.
Ministeri Krista Kiurun mukaan asia ei etene tällä kaudella, koska sitä ei ole hallitusohjelmassa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL julkaisi maanantaina seitsemän suositusta huumekuolemien ehkäisemiseksi. Laitoksen mukaan huumekuolemien määrä on kasvanut Suomessa koko 2000-luvun. Vuonna 2020 huumeisiin kuoli Suomessa 258 ihmistä, kun vuonna 2010 vastaava luku oli 156. Yksi ehdotuksista on sama, joka nousi esiin...