Talviolympialaisten alkaessa Kiina ja sen kisakaupunki Peking ovat monella tapaa hankalassa tilanteessa.
Janne Haaralan työnantaja on viimeiset neljä vuotta ollut Norjan Hiihtoliitto.
Harry ja Meghan tapasivat ensimmäisen kerran vuonna 2016. Pariskunta avioitui vuonna 2018.
Norja lennättää olympiaurheilijoita Oslosta Pekingiin maanantaina.
Ryan Crouser on kovassa kunnossa, vaikka maailmanennätystä ei tullutkaan.
Pääkaupunkiseudulla ei merivartioston mukaan kannata tällä hetkellä mennä lainkaan meren jäälle.
Antti Teinilä teki itsemurhan vajaat 40 vuotta sitten. Luen Antin jäähyväiskirjettä, jonka hän lähetti joillekin ystävilleen, aika ajoin. Enkä onnistu siinä ilman silmien kostumista vieläkään. Mietin mitä olisin voinut tehdä, jos olisin ollut fiksumpi. Jotain varmaankin, vaikka Antti kirjeessään antaa synninpäästön minulle ja muille ystävilleen, jotka kirjeen saivat. Siitä huolimatta asia ei ole jättänyt rauhaan....
Karttatutkija Heikki Rantatupa avaa Suomen karttahistorian vaiheita. 1600-luvulla tehdyistä kartoista moni on säilynyt nykypäivään hyvässä kunnossa.
Tavallisuuden aave -näytelmän saksalainen versio on nostettu tärkeän kritiikkijulkaisun parhaiden teosten listalle.
”Monet lapset ovat todella vahvasti kiinni matkapuhelimessa”, sanoo Helsingin poliisin liikenneturvallisuuskeskuksen johtaja.
Eläinrakas poliisipari otti tehtäväkseen auttaa peuraa hädässä. Ohikulkija huomasi Walesissa keinuun sarvistaan juuttuneen peuran ja soitti tilanteesta Dyfed-Powysin poliisilaitokselle viikko sitten sunnuntaina. Vaikka poliisi ei yleensä vastaa eläinhätätilanteisiin liittyviin puheluihin, poliisikaksikko Marcus Wright ja Dave Wilkinson päättivät selvittää asian.
Tanskan pohjoiskärjessä Hirtshalsissa tuuli puhalsi lauantaina myrskylukemissa.
Mason Greenwoodia syytetään perheväkivallasta.
Haaveiletko spagaatista, mutta pidät sitä mahdottomana? Väärin luultu, sillä oman kehon voi kouluttaa spagaattiin vielä aikuisenakin.
Arvi ja Pirkko Ilosen suunnittelema ja vuonna 1966 valmistunut Järvenpään vesitorni on muodoltaan poikkeuksellinen Suomessa.
”Kun Taleban tarjoaa raskaana olevalle naimattomalle naiselle turvaa, niin tietää asioidensa olevan sekaisin”, toimittaja Bellis kirjoitti avoimessa kirjeessään.
Verkossa Uutisten viikon sisällöt löytyvät omilta sivuiltaan: mt.fi/koulu.
Harvinaisessa esityksessä nähtiin vuorottelevat pääparit.
Otto Meren valtuustoaloitteessa ehdotetaan, että kantakaupungin 24 h -parkkipaikoista tehtäisiin maksullisia.
Mies jätti Raducanun ovelle muun muassa kartan, johon hän oli piirtänyt kävelemänsä reitin kotoaan tennistähden asunnolle.
Ville Oksasen mukaan Suomen joukkueella on Pekingissä kaikki hyvin.
Luminen Valtteri-myrsky sai suomijulkkikset hereille somessa. Suomeen lauantaina iskenyt Valtteri-myrsky ei ole jäänyt julkisuuden henkilöiltäkään noteeraamatta. Sosiaalisen median kanavat täyttyivät lauantaina ja sunnuntaina lumisista myrskytunnelmista. Juontaja Vappu Pimiä innostui myrskystä huolimatta hoitamaan lumityöt avannon jälkeen alasti.
Alma Lampinen arvostaa nykyisen työnantajansa Robert Berghin tapaa antaa mahdollisuus kaikille hevosille iästä ja aiemmista tuloksista riippumatta.