Mitä kuluttaja oikeasti haluaa tietää eläinten tuotanto-oloista? Ei paljon mitään, selvisi brittitutkimuksessa
Kenttäratsastuksen liittovalmentaja on vahvasti mukana lajinsa kehittämisessä ja uskoo, että tulevaisuudessa suomalaisia nähdään joukkueina olympialaisissa asti.
Kati Kivimäki on valittu Jääkiekon SM-liiga Oy:n toimitusjohtajaksi.
Sinead O’Connor on kärsinyt pitkään mielenterveysongelmista.
Onkel Invest Oy:n Päivi Laakkonen-Mäkihongolla on jo valmiiksi useita hevosia Juha Utalan valmennuksessa. Viikonloppuna Hollolaan saapuivat vielä ikäluokkalähtöjen finaaleja nelivuotiaana Ruotsissa kolkutellut The Fastlove ja aloitteleva Tiffanysky.
Järjestön mukaan kustannustukien rakentamisessa on epäonnistuttu.
Presidentit Vladimir Putin ja Aljaksandr Lukašenka tapasivat Venäjällä joulukuun lopulla.
Brad Lambert pelasi JYPissä kaikkiaan 70 Liigan runkosarjan ottelua. Nuorukaisen ura jatkuu Lahdessa.
Kuukuvaaja Erkki Lampén uhmasi kylmää säätä ja seurasi kamerallaan täysikuuta tunnin verran. Lopputulos on taianomainen kuva kuun aamuisesta matkasta taivaalla Kalasataman tornitalojen taakse piiloon.
Leijonat & lampaat -podcastissa laitetaan mennyt urheiluviikko pakettiin ja katsotaan myös tulevaan. Iltalehden Leijonat & lampaat -podcastissa valitaan menneen urheiluviikon kolme parasta ja kolme huonointa suoritusta sekä ennustetaan tulevaa. Talviurheilu on isosti esillä tämänkertaisessa podcast-jaksossa. Iltalehden toimittajat Juuso Taipale ja Timo Kunnari antavat risuja maastohiihtokansalle. Pieleen meni Keuruun vaaralliseksi äityneissä nuorten SM-hiihdoissa kuin myös kabineteissa.
Otsamon ”Kauppa-Lopo” on kulkukauppias avaruuden markkinoilla.
Suunnitelmissa oli aluksi, että Manner-Kiinassa asuvat voisivat ostaa lippuja tiukoin koronavarotoimin.
Tutkitut hapot eivät perusmuodossaan päihdytä.
Ohjaajaa houkuteltiin myöhemmin Hollywoodiin, mutta hän torjui työtarjoukset kuten Ruusun nimen ja The Avengersin ohjaamisen.
Myöskään kiinalaiset eivät pääse katsomaan paikan päälle kahden viikon päästä alkavia talviolympialaisia.
Leijona-, Koskenkorva- ja Suomi-viinaa myytiin kaikkia reilusti yli kaksi miljoonaa litraa.
Henk.koht.-palstalla käsitellään lukijoiden ihmissuhdeaiheisia kysymyksiä. Tällä kertaa lukija pohtii, mikä auttaisi, kun parisuhteessa toivoisi seksiä mutta puoliso ei ole siihen halukas. Jutun lopussa voit ehdottaa omaa kysymystäsi palstalle.
Häiriö on vaikuttanut myös muuhun lähijunaliikenteeseen.