Uuudet eräkirjat ovat saaliskeskeisiä, kun aiemmin pyyntitapahtumaa kuvattiin hartaasti. Moderni teknologia, kuten älypuhelimet ja GPS-laitteet, vilkkuvat myös eräkirjallisuudessa.
Nato-keskustelu on ryöpsähtänyt, kun Venäjän toiminta on lisännyt jännitteitä ja Suomessa jotkut poliitikot ovat innostuneet kertomaan kannattavansa jäsenyyttä. Li Andersson muistuttaa, että Nato-jäsenyys olisi valtavan suuri muutos Suomelle. Vasemmistoliiton Nato-kanta on edelleen kielteinen, paalutti puolueen puheenjohtaja, opetusministeri Li Andersson puolueen verkkosivuilla julkaistussa kirjoituksessaan. Andersson perustelee perjantaina julkaistua kirjoitustaan sillä, että ainakin yhdessä sotevaalitentissä... Читать дальше...
Yhdysvaltain Zack Miller voitti banked slalomin parikilpailun kautta aikain ensimmäisen maailmanmestaruuden.
Suomalainen paransi roimasti ennätystään kansainvälisissä kilpailuissa.
Suomen ulkoministeri Pekka Haavisto vastasi median kysymyksiin perjantaina tavattuaan EU-maiden ulkoministereitä Ranskassa. Arkistokuva.
Yhden varapatruunan käyttänyt Minkkinen toi Suomen ensimmäiseen vaihtoon viidentenä.
Pekingiin matkaava Jasmin Kähärä iloitsi olympiadebyytistään ”neljä vuotta etuajassa”.
Ongelmaksi ovat muodostuneet uuden hyvinvointialueen vaatimat tietotekniset muutostyöt.
Viime vuonna energian kysyntää lisäsivät talouden elpyminen pandemiasta ja poikkeukselliset sääilmiöt. Hinnat nousivat, ja energiantuotannosta syntyvät päästöt kasvoivat.
Rikospaikka poliisin kuvaamana. Ampuma-etäisyys oli noin 75 metriä.
Lämmin ja sateinen sää kurittaa monia latuja. Tilanne ei parane ennen kuin sää kylmenee uudelleen ja lunta tulee lisää.
Venäjällä on paljon muitakin toimintavaihtoehtoja kuin hyökkäys Ukrainaan. Tosin sitäkään ei voi sulkea pois.
Patrik Puistola (takana oikealla) veivaili huiman maalin perjantaina. Arkistokuva.
Kanye West tunnetaan mahtipontisista tavoitteistaan.
Asiaosaaminen korostuu aluevaltuustoissa ja moni sote-ammattilainen tuntee valtuustoihin ammatillista mielenkiintoa.
Kotitestejä on tarkoitus käyttää peruskoululaisten ja toisen asteen opiskelijoiden testaamiseen.
Bernard Tomic kertoi voineensa huonosti ottelussa Roman Safiullinia vastaan.
Elinkeinoministeri Mika Lintilä arvioi alustavasti, että tukien kokonaismäärä voisi olla 200–250 miljoonaa euroa.
Etelä-Suomen aluehallintovirasto teki päätöksensä perjantaina. Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä antoi lasten ja nuorten harrastustoiminnan jatkumiselle siunauksensa jo aiemmin tällä viikolla.
Al-Attiyah, 51, jätti rallitähti Sebastien Loebin lähes puolen tunnin päähän.
Tilanne Itä-Ukrainassa on tulenarka. Kuvassa ukrainalaissotilas sodan etulinjassa Donetskin alueella 11. tammikuuta 2022.
Uusista toimista kerrottiin lyhyessä tiedotustilaisuudessa alkullalla.
Kendall Jennerin nakumekko hääjuhlassa herätti taannoin paljon keskustelua. Huippumalli Kendall Jenner 26, kommentoi viimeinkin suuren kohun aiheuttanut nakumekkoa, jonka hän oli pukenut päälle ystävänsä Lauren Perezin häihin viime marraskuussa. Mekko näkyy alla olevassa kuvassa edessä keskellä.
Teollisuus investoi tänä vuonna kymmenen miljardia eli enemmän kuin kertaakaan vuoden 2013 jälkeen. Elintarvikeinvestoinnit nousevat peräti 50 prosenttia.